Lännen-konserni tekee isoja investointeja Loimaan tehtaalle

0

Loimaa/Hirvikoski
Oona Tepponen

Lännen MCE Groupin päätös Lundberg-ympäristönhoitokoneiden valmistuksen siirtämisestä Ruotsin Skellefteåsta Loimaalle (LL 18.4.) perustuu pitkälti Lundberg-koneiden kasvaneeseen kysyntään.

– Meillä on tässä tuotteessa melkein vuoden tilauskanta. Olisimme joutuneet Skellefteåssa tekemään jonkinlaisen muutoksen, joko laajentamaan tai hakemaan uudet toimitilat, hallituksen puheenjohtaja Timo Huttunen kertoo.

Pohjois-Ruotsissa on kuitenkin käynnissä monia mittavia investointeja. “Teollisuuden buumi” vaikuttaa sekä kiinteistömarkkinoihin että työntekijöiden rekrytoimiseen, ja uusien toimitilojen ja henkilöstön löytäminen olisi Huttusen mukaan ollut pienelle toimijalle vaikeaa. Myös Ruotsin kruunun lasku suhteessa euroon vaikutti päätökseen.

– Toiminnan pitkän jänteen kehittämisen kannalta Loimaa veti pidemmän korren. Laskennallisesti oli helppo osoittaa, että Loimaa oli parempi vaihtoehto, Huttunen tiivistää.

Ruotsissa valmistettiin vuodessa noin sata konetta. Parhaimmillaan Lundbergin tehtaalla Skellefteåssa työskenteli vajaa 30 henkilöä. Nyt Pohjois-Ruotsin tehtaan palveluksessa on enää seitsemän työntekijää.

– Skellefteåån on nyt jäänyt enää ohjaamovalmistus, joka on myös tarkoitus siirtää tänne, Timo Huttunen kertoo.

– Lundbergien rungot on jo aiemmin tehty Loimaalla, ja täältä ne on kuljetettu sitten Ruotsiin, Loimaan tehtaanjohtaja Arto Iivonen selventää.

Lundbergin tuotannosta arviolta puolet myydään Ruotsiin. Muutoksen ei odoteta vaikuttavan koneiden kysyntään Ruotsissa. Tytäryhtiö Lännen MCE AB jatkaa edelleen Ruotsissa myynti- ja markkinointiyhtiönä.

Siirto on tarkoittanut investointeja ja rekrytointeja Loimaan tehtaalle. Investointien suuruus on puolentoista miljoonan euron kokoluokkaa, ja investointiohjelmaa on toteutettu viime vuodesta lähtien.

– Runkotehtaan puolella ollaan panostettu erityisesti koneistuskapasiteettiin. Otimme viime vuoden puolella käyttöön uuden koneistuskeskuksen, Iivonen kertoo.

Myös tehtaan maalaamon laitteisto uusitaan kesän aikana. Töitä teettää lisäksi uuden Lundberg-koneiden valmistukseen tarkoitetun tuotantolinjan mahduttaminen Loimaan tehtaan tiloihin. Uudistuksessa hyödynnetään jo olemassa olevaa hallitilaa.

– Tiivistämme sisälogistiikkaa aiempaa pienempään lattiapinta-alaan, mutta hyödynnämme kuutiometrit tehokkaammin eli lisäämme hyllypaikkoja ja automaatiota myös varaston puolelle, Iivonen selventää.

Lundbergien tuotannon siirtyminen Loimaalle ja uuden tuotantolinjan perustaminen on luonut noin 15 uuden työntekijän tarpeen. Muutoksen vaatimat rekrytoinnit on jo aloitettu, mutta osaajapulan on huomattu vaikeuttavan uusien työntekijöiden löytämistä.

– Tuotantoon on saatu jo kymmenkunta kaveria lisää, joista osa on oppisopimuksella tai vuokratyövoimaa. Uskomme, että sieltä sitten vakinaistutaan, Huttunen kertoo.

– Rekrytoinnit joudutaan tekemään yksittäin. Meillä on tuotekehityksessä paikkoja auki, mutta sinne on ollut vaikeaa saada jälkimarkkinointiin ja markkinointiin ketään. Olemme lähteneet siitä, että emme ala perustamaan etäkonttoreita vaan yritämme saada porukan paikan päälle, liiketoimintajohtaja Jari Nevalainen pohtii rekrytointivaikeuksia.

KESÄKUUN ensimmäisenä päivänä LMCE Groupin toimitusjohtajana aloittaneella Veli Ollilalla on jo takana historiaa Lännellä. Hän työskenteli silloisessa Lännen tehtaat Oyj:ssä talouspäällikkönä vuosituhannen vaihteen tienoilla.

– On ilo ja kunnia tulla tuttuun taloon takaisin. Paljon on muuttunut, vaikka tuttuja kasvoja tuleekin vastaan. Silloin 19 vuotta sitten Loimaalla tehtiin käytännössä yhtä tuotetta kaksille markkinoille, Ollila muistelee.

Hän aloitti Lännellä jo kesätöissä ja harjoittelijana, ja vuonna 1999 aukesi paikka silloisen maanrakennustekniikkaryhmän business controllerina. Ollila työskenteli sekä Suomessa että Ruotsin yhtiön palveluksessa vuoteen 2004. LMCE Groupin toimitusjohtajaksi hän siirtyy Jackon Finland oy:n toimitusjohtajan paikalta, jossa hän ehti toimia kymmenen vuotta.

2000-luvun alussa Ollila myös asui perheineen Loimaalla. Nyt he ovat asettuneet Sastamalaan, mistä Ollila aikoo kuitenkin käydä Loimaalla mielellään päivittäin.

– Tämä siirtymä on tuntunut hyvältä, ja minulla on tästä kaikesta, lämmin, nostalginen kotiinpaluun fiilis.

Ollila on ollut LMCE Groupin osakkaana vuodesta 2021. Hän ja entinen toimitusjohtaja Timo Huttunen omistavat konsernista yhteensä noin 98 prosenttia Huttusen pysyessä edelleen enemmistöomistajana. Huttunen jatkaa edelleen hallituksen puheenjohtajana ja siirtyy muutoksen myötä hoitamaan konsernin kansainvälisiä Watermaster-markkinoita.

LMCE Groupin muodostavat Suomessa Lännen MCE oy, Lännen Tractors oy, Aquamec oy sekä osakkuusyhtiö Mecalift oy. Lisäksi Ruotsissa toimii tytäryhtiö Lännen MCE AB.

– Yhtiö on mielenkiintoinen, ja tässä on paljon potentiaalia. Teollinen kehittäminen on itselleni mieluisin työ. Skellefteån muutto ja Loimaan vahvistaminen on asia, joka puhuttelee ja motivoi ja näen, että meillä on mahdollisuus saada tänne työn imua, vahvistaa Loimaata ja tehdä siitä entistä houkuttelevampi työpaikka osaajille, joita täällä tarvitsemme, Ollila kuvailee.

– Perusarvojani työssä ovat välitön johtaminen, tekemisen meininki, matala organisaatio sekä asiakkaiden ja työntekijöiden tarkka kuunteleminen.