Loimaa on onnekkain Suomen Eurojackpot-kunnista

0
LL arkisto / Katriina Reijonen.

VEIKKAUS tiedottaa, että Loimaa on Suomen kunnista omaa luokkaansa Eurojackpot-onnekkuudessa. Kaupunki on ylivoimaisesti onnekkain, kun tarkastellaan eri kuntiin yli 20 000 euron voitoista osuneita euroja suhteessa kunnan asukaslukuun (Loimaalla 7 829,93 €/as.).

Toisella sijalla onnekkuudessa on Siilinjärvi (4 257,19 €/as.), joka on Suomen tunnetuin Eurojackpot-kaupunki myös maailmalla. Siilinjärvi ponkaisi maailmankartalle sinne vuonna 2019 osuneella 91,9 miljoonan euron voitolla.

Loimaalle on osunut yli 20 000 euron Eurojackpot-voittoja yhteensä yli 125 miljoonan euron edestä.

Kaupunki pomppasi kertaheitolla yhdeksi Euroopan onnekkaimmista paikkakunnista, kun siellä voitettiin kierroksella 6/2018 90 miljoonan euron päävoitto, joka oli tuolloin Eurojackpotin maksimipotti. Voiton nappasi viiden osuuden porukka, joka oli pelannut Loimaan Prismassa. Ilman Veikkaus-korttia pelattua voittoa ei kuitenkaan lunastettu useaan kuukauteen, ja mediassa ja kahvipöydissä ympäri Suomea ehdittiin pohtia mitä erilaisimpia teorioita sille, mitä voitolle tai voittotositteille oli tapahtunut.

Loimaan onni ei loppunut tähän, vaan kierroksella 35/2020 paikkakunnalle osui taas ja tällä kertaa voitto oli pelattu kilpailevassa hypermarketissa, Loimaan K-Citymarketissa. Citymarketissa pelannut henkilö nappasi itselleen 34,9 miljoonan euron voiton. Tässäkään tapauksessa peliä ei oltu pelattu tunnistautuneena, ja voittajalla meni viikko ennen kuin hän tajusi olevansa voittaja.

Päävoittojen lisäksi Loimaalle on osunut Eurojackpotista noin 173 000 euron voitto kierroksella 21/2023, 184 000 euron voitto kierroksella 21/2022 ja 150 000 euron voitto 43/2014.

Veikkauksen mukaan Loimaan poikkeuksellisella onnekkuudella on saattanut olla pidempiaikaisempaakin vaikutusta pelin suosioon paikkakunnalla. Viime vuonna täysi-ikäiset Loimaalla kuluttivat Eurojackpotiin keskimäärin 42 euroa vuodessa, kun koko maan keskiarvo oli 31 euroa täysi-ikäistä suomalaista kohden. Kaikkia Loimaalla pelattuja rivejä eivät kuitenkaan välttämättä ole pelanneet loimaalaiset.