PÄÄKIRJOITUS Mitä voimme tehdä paremmin omalla pihalla?

0
Arkistokuva: LL

Tutkimuksia ympäristöstä ja luonnosta on hyllymetreittäin ja gigoittain kirjastoissa ja oppilaitosten arkistoissa. Lisäksi harva ihminen sanoo kyllä, jos heiltä kysytään, että pitääkö luontoa tuhota.

Tietoa on saatavilla ja asennekin on ympäristöä kohtaan myönteinen.

Silti harva haluaa toimia luonnon hyväksi, ainakaan yhdessä. Tämä on huomattu Loimaan seudun luonnonsuojeluyhdistyksessä, joka on päätetty lopettaa ( LL 10.6.) – jäseniä sillä on, mutta yhdistyksen hallintoon ja päätöksentekoon ei ole saatu ihmisiä mukaan.

Yhdistyksen lakkauttaminen on sääli, sillä porukassa tietämystä voi jakaa ja harva jaksaa yksin lähteä tekemään muistutuksia esimerkiksi ympäristövaikutusarviointeihin eri hankkeissa.

Paikalliset kuitenkin tietäisivät eläimistöstä ja kasvistosta sellaista, mitä arviointeja vaikkapa kartta- ja tietokanta-aineistojen perusteella tekevät eivät tiedä. Selvityksiä saatetaan tehdä maastossa käymättä ja jos maastoon onkin menty, tutustuminen on saatettu tehdä kevyesti tai vaikkapa sellaiseen vuodenaikaan, jolloin juuri kyseisen alueen luonnon erityispiirteet eivät ole havaittavissa.

Jotta voi vaikuttaa, pitää tietää mikä vaikuttaa. Mielellämme teemme ja julkaisemme juttuja paikallisista luontoaiheista ja siitä, mitä voimme yhdessä tehdä paremmin – vaikka omalla pihalla.