TOIMITTAJALTA Rehellisyys saa palaamaan ostoksille

0
Arkistokuva: AVL/Tuomas Honkasalo

Kesä ja kaipuu veden äärelle ovat saaneet minutkin etsimään itselleni sup-lautaa. Viikonloppuna kävin tutustumassa erilaisiin tarjouksiin. Kieltämättä näin aloittelevana harrastajana minua kiinnostaa erittäin halpa, tarjouksessa oleva lauta. Vaikka yleensä pyrin tukemaan paikallisia liikkeitä mahdollisimman pitkälle, kiertelin erään lähikaupungin ostoskeskuksessa tutustumassa lautoihin.

Näin erään mielettömän hyvän tarjouksen ja poikkesin urheiluvälineliikkeeseen, joka tarjosi halvimmalla hinnalla lautaa. Myyjä kuitenkin totesi rehellisesti, että kyseinen lauta ei ole kestävintä laatua ja se voi mennä erittäin helposti rikki kivissä.

Keskustelimme laudan kestävyydestä ja käyttömahdollisuuksista hetken. Myyjä alkoi pohtia, mistä muualta voisin lähteä etsimään sopivia lautoja. Lisäksi hän tarjosi vinkkejä siitä, mistä tunnistaa kestävämpi puhallettava vaihtoehto. Olin jotenkin hämmästynyt tämän myyjän käytökseen, sillä aina rehellinen myynti ei ole nykypäivää. Tällainen myyjä luo paljon enemmän luottamusta kuin sellainen, joka myy sikaa säkissä asiakkaalleen.

Muistan, miten joskus osana opiskeluihini kuuluvia yrittäjäopintoja opettaja sanoi hyvän yrittäjän ohjaavan aina asiakkaan tarvittaessa eteenpäin. Se on totta, että tällaiseen liikkeeseen tekee mieli palata uudelleen. Se antaa tavallaan kuvan, että liike myy jotain, mistä saa rahoilleen mahdollisesti vastinetta.

En tiedä, onko eettisesti oikein edes ostaa halvinta lautaa, mutta muutenkaan hinta ei todellakaan aina kerro siitä, onko jokin tuote valmistettu oikeasti kaikkien ketjun osien kannalta oikeudenmukaisesti ja eettisesti.

Kestävyys on kuitenkin yksi asia, mitä haluan vaalia ostospäätöksiä tehdessäni. En halua ostaa sup-lautaa, joka olisi hetken päästä roskana, jos pienen karikon jälkeen siitä ei ole mihinkään tai sitä pitää jatkuvasti paikkailla. Selvittäessäni tietoa laudoista on kuitenkin vaikea äkkiseltään saada selville, mikä on hyvä ja edullinen puhallettava lauta. Ja osa halvimmista laudoista on todettu suhteellisen toimiviksi käyttäjien antamien arvostelujen ja sosiaalisen median harrastajaryhmien mielipiteiden myötä.

Jatkoin kulkemista ostoskeskuksessa, ja tarkoitus oli vaihtaa oma nettiliittymä edullisempaan tarjouksen pohjalta. Tässä kuitenkin piti olla taas tuntokarvat pystyssä, kun vaihtaessani liittymää minulta yritettiin veloittaa 30 euroa siitä, että vaihdan liittymän. Onneksi ymmärsin kysyä, että mistä tämä hinta kirjoitettiin loppulaskuun. Kerroin osaavani itsekin painaa peruuta tilaus -nappia aikaisemman liittymän kohdalla, joten säästin 30 euroa tässä kaupassa.

Mietin vain, kuinka paljon esimerkiksi digitaalisesta maailmasta hieman irrallaan olevia ikäihmisiä huijataan erilaisilla ”turhilla” palveluilla. Tarkkana saa olla, että ei ihan ilmaakaan osta.

Marianne Rovio