
Pirjo-Riitta Simola vääntää avaimesta ja Ford 300 Custom vuosimallia 1958 hörähtää käyntiin. Arvi seuraa etupenkillä tarkkana, miten iso auto pihalla kääntyy ja mihin mennään, mutta Hilkan hymy on takapenkillä melkein yhtä leveä kuin amerikanraudan – ihan sama mihin mennään, kunhan mennään!

Ihan 1950-luvulle saakka poppoo ei päätynyt, vaikka vuosikymmen päivän teema olikin. Hirvihovin parkkipaikalla tehdyn käännöksen jälkeen oli suuntana jälleen Attendo Mariianpuisto.

Päivän teeman mukaisesti Mariianpuistossa oli jo syöty hampurilaisia, kun iltapäivällä ohjelmassa oli muotinäytös ennen jenkkiautojen kyytiin astumista. Osa hoitajistakin vaihtoi työasunsa kellohelmamekkoon ja kaikissa sateenkaaren väreissä leiskuen he kiersivät päiväsalia musiikin tahtiin.
Parketille pääsivät myös asukkaat ja kellohelmat saivat tanssittamiseen apua myös tanssiseura Sekahaun jäseniltä. Sekään ei haitannut, jos joku asukas sattui olemaan pyörätuolissa – tanssikuvioita pystyi silläkin tekemään.
Välillä rokattiin ja välillä laulusta vastannut Jouni Haapaniemi vaihtoi myös muun muassa valssiin.
Sekös Arvia miellytti.
– Niihin muihin rytmeihin en oikein päässyt mukaan, hän selvitti.
– Vapaaehtoiset ovat meille tosi tärkeitä, hoivakodin johtaja Kirsi Kivimäki kiittelee vanhuksille ohjelmaa järjestäviä ihmisiä.
50-luvun päivässä oli mukana muun muassa Eija Talvitie juontamassa, muotiputiikki Helmi, tanssiseura ja usea jenkkiautoharrastaja.
– Idea tuli täältä Mariianpuistosta, kun minut tiedettiin jenkkiautoharrastajaksi, Pirjo-Riitta Simola kertoo ja sanoo heti lähteneensä keräämään muita harrastajia mukaan.
– Vanhuksille piristystä, loimaalainen Jani Suominen summaa syyksi lähteä ajeluttamaan Mariianpuiston asukkaita kesäpäivänä.

Hän lähti mukaan, kun kysyttiin.
– Tämä on minulle sopiva muoto tehdä hyvää.
Hyvää sai tehdä useammankin reissun, mutta ensimmäisenä kyytiin pääsi Mikko .
– V8 on, hän tietää jo äänestä.
Jani Suominen vahvistaa, että oikeassa mies on moottorista. Sellainen nimenomaan kehrää Buick Rivieran alla.