Kauppiaiden on pidettävä tuntosarvet pystyssä kaiken aikaa

0
Pitkän uran Hirvikosken K-Marketilla tehneen Sari Mäen kauppiassaappaat ovat Jaakko ja Maija Rautakorven mukaan isot, mutta jatkossakin asiakkaista pidetään kaupalla hyvä huoli.

LOIMAA/HIRVIKOSKI Kesäkuun alussa Hirvikosken K-Marketin kauppiaina aloittaneet Maija ja Jaakko Rautakorpi kertovat asiakkaiden ottaneen uudet kauppiaat avoimesti vastaan. Myös kehitysideoita on tuotu kauppiaiden korviin avoimesti.

Ensimmäisten viikkojen aikana kaupan juomakaapit on uudistettu. Myös sisäänkäynnin ja kassan aluetta on kehitetty kulkemisen ja asioimisen helpottamiseksi. Jaakko Rautakorven mukaan pientä nikkarointia on luvassa siellä täällä, jotta kaupan pitäminen ja asiointi olisi mahdollisimman mukavaa.

– Mikään päivä ei ole samanlainen, ja pitää olla tuntosarvet pystyssä koko ajan. Jutustelu asiakkaiden kanssa on erittäin tärkeää ja heidän tarpeisiinsa pyritään vastaamaan mahdollisimman hyvin, Maija Rautakorpi lupaa.

Hirvikosken K-Marketin lisäksi Rautakorvet toimivat kauppiaina Turuntien ja Korintin K-Marketeissa. Kauppiaita näkee Hirvikoskella aluksi usein yhdessä, mutta toiminnan tasaantumisen jälkeen he kertovat jakaantuvansa tarpeen mukaan kolmen kaupan toimintojen pariin.

– Vanhan sanonnan mukaan höyryveturin liikkeelle saaminen vaatii työtä, mutta sen jälkeen homma helpottuu. Sama pätee täälläkin, Jaakko Rautakorpi kertoo.

Kotiinkuljetuksia Hirvikoskella on tehty aiemminkin, ja nykyään hirvikoskelaisetkin voivat tilata ruokaa myös verkkokaupasta. Toimitukset viedään koteihin keskitetysti Turuntien K-Marketista.

– Ollut hyvin suosittu palvelu. Reilun vuoden aikana Turuntieltä on lähtenyt noin 3 000 ruokatilausta asiakkaiden koteihin.

Myös Turuntiellä käytössä oleva hävikkiruuan myynti ResQ Clubin sovelluksen kautta on tulossa Hirvikoskella käyttöön, kunhan kiireellisemmät muutostyöt saadaan maaliin.

– Täällä hävikki on toistaiseksi ollut niin pientä, että on ollut jopa haastavaa kerätä niistä kassia kasaan.