KOPIT ”Ei sade haitannut”

0
LL Arkisto

Kiitos teille kaikille jotka olitte mukana järjestämässä Melliläpäivän toritapahtumaa 1.7.! Kiitos myyjille, kiitos esiintyjille! Sade ei tuntunut ketään sen pahemmin haittaavan.

Viihdyimme!

Vältettävä turhaa ja tarpeellista liikkumista Loimaa-Oripää suunnalla mahdollisten ruuhkien vuoksi.

Kirkkoneuvoston pieni sisäpiiri näyttää edelleen suojelevan kirkkoherraa, jota ei vaikuta kiinnostavan seurakunnan henkilöstön jaksaminen saati sitten jäsenten mielipiteet vähänkään!

Järkyttynyt kirkkovaltuuston jäsen

Uusi hallitus ei tahdo päästä edes aloittamaan työtään, koska vihervasemmisto pyrkii estämään työn aloittamisen. Pitäisi kuitenkin muistaa, että kansa on halunnut muutosta ja olisi kohteliasta odottaa hyökkäyksen lykkäämistä siihen, kun jotain lakeja tai päätöksiä tulee käsittelyyn. Nyt kaivellaan monta vuotta vanhoja juttuja pääasiassa perussuomalaisista, yksi juttu taisi olla myös Elina Valtosesta. Mielestäni Valtosenkin ajatukset olivat ihan hyviä, turha niitä on perua. Eivät kaikki ajattele niinkuin vihervasemmisto kepun kanssa. Eikä kaikki silti ole rasismia.

Matti Ojala