KOPIT ”Ylikulku Mellilään!”

0
LL Arkisto

Kiitos Loimaan Gigantin Nikolle erinomaisesta palvelusta. Ilo olla kanta-asiakkaanne.

One Plus

Ennenkuin Mellilän asemaseudun uudistamista ja lähijunaliikennettä mietitään, niin junaradan turvallisuutta pitää parantaa. Pitää saada radan ylitys turvalliseksi rakentamalla Mellilän keskustaan ylikulku. Lähijunaliikenne toisi radalle vain lisää liikennettä ja mitä siitä sitten että junalla pääsisi Turun asemalle, miten sitten eteenpäin. Ylikulku olisi sijoitus tulevaisuuteen kun mietitään Turku-Tampere -junaliikenteen kehittymistä. Ja perusta Mellilän kehittymiselle.

Juna

Hei okralaiset, onko logistiikka kaikilta osin kunnossa, onko ainoa mahdollisuus tulla omalla autolla vai onko kuljetusta Loimaan asemalta, kyselee

Kaikki tietotaito käytössä

Kyllä ihmisiä on Loimaalla harrastuksistakin pois potkittu, kun ei tulla toimeen ihmisten kanssa.

Sivusta seurannut

LL 4.7. oli sivukaupalla täynnä Okraa. Yhdessäkään, siis yhdessäkään jutussa ei kerrottu milloin se Okra on. OP:n mainos oli lopulta ainoa paikka mistä tiedon löysi kun hakemalla haki. Todella amatöörimäistä toimitukselta olettaa että joka ikinen mystisestä kristallipallostaan tietää tapahtuman ajankohdan.

Kiitos palautteesta. Uutisessa sivulla 5 todettiin Okran olevan keskiviikkona alkava nelipäiväinen tapahtuma.

Kati Uusitalo, päätoimittaja

Mellilän pysäkki poistettiin suunnitelmista keskustan hallituskaudella. Tuskin tulee takaisin ainakaan kokoomuksen aloitteesta ja ei luultavammin muidenkaan. Mellilässä saadaan innolla odottaa… vähän kaikkea.

TV:n säätiedotuksen asennoituminen ihmetyttää. Lopulta kun saatiin sadetta selitetään koska sateet taukoovat, sama lämpötiloista kuumuus, hellittää selittävät koska lämpötila nousee. Ketä varten säätiedotusta tekevät. Hokevat ulkoilusäätä muutenkin eräiden esitystapa (mielin kielin).

Miksi näin pienellä paikkakunnalla kuin Mellilä Melliläpäivillä voi yksi yhdistys määrätä mitä toiset yhdistykset myyvät Melliläpäivillä. Eikö kaikilla yhdistyksillä pienellä paikkakunnalla ole samat oikeudet myydä tuotteita eikä toinen voi määrätä mitä toisen yhdistys myy. Saisiko vastauksen kiitos.

Yksi sivusta kuullu ihmettelee

Yhtä järkyttynyt srk:n vielä jäsen, pahakello kauas kuuluu, toivotaan ettei kukaan viitsi olla edes kiinnostunut srk:n avoimista viroista. Kirkkoherralle tulosvastuuta.

Pettynyt seurakuntalainen