LOIMAA, TAMMELA Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen juttu Terhi Suorsasta , sillä monen muun entisen ja nykyisen loimaalaisen tavoin hän on esiintynyt Loimaan Lehden sivuilla ennenkin.
– Muistaakseni jutun otsikkona oli “Terhi palaa aina takaisin Loimaalle”. Nytkin olen palaamassa takaisin, tosin en Loimaalle, mutta Tammelaan, hän muistelee ja kertoo hymyillen.
Suorsa asui nuoruudessaan lyhyet ajat Turussa ja Kokemäellä, mutta muutti kummallakin kerralla takaisin Loimaalle. Kuusi vuotta sitten tie vei rakkauden perässä Muhokselle. Hän huomauttaakin, etteivät Loimaan aikojen tutut välttämättä tunnista nimeltä Terhi Suorsaa.
– Olen ollut Suorsa vasta vajaa vuoden päivät. Tyttönimeltäni minä olen Karhunen, ja sen jälkeen olin pitkään Kankare.
Muutama vuosi sitten Suorsa sairastui borrelioosiin ja joutui jäämään kymmenen kuukauden sairaslomalle. Takana oli pitkä ura postin asiakaspalvelutehtävissä ensin Loimaalla ja sittemmin Oulussa. Sairasvuoteessa maatessa vanha haave sosiaalialan opinnoista ja työstä kypsyi päätökseksi asti.
– Siinä ehti todella ajatella. Olin haaveillut sosiaalialasta ja tiennyt, että se on mun juttu iän kaiken. Sitten tulivat ruuhkavuodet, ja mieheni kuoltua jäin huolehtimaan yksin pojastamme. Kun lapsi vielä oli sellainen yltiöaktiivinen harrastaja, ei aikaa juuri jäänyt, Suorsa muistelee.
Keski-iän kynnyksellä lapsen lennettyä pesästä tilanne oli kuitenkin toinen. Borrelioosista parannuttuaan Suorsa lähti rohkeasti tavoittelemaan uutta tutkintoa, hakeutui kahden vuoden opintovapaalle ja sai opiskelupaikan.
– Elämäntilanne on sellainen, ettei mikään oikeastaan rajoita. Ei ole hullumpaa tämä keski-ikä!
Aloittaessaan sosionomiopinnot Vaasan ammattikorkeakoulussa Suorsa joutui ensin opiskelemaan, miten nykypäivänä opiskellaan. Ajat ja tavat olivat muuttuneet Loimaan Kauppaoppilaitoksen ajoilta.
– Ei ollut enää piirtoheitinkalvosulkeisia. Yllätyin siitäkin, ettei koulun penkillä tarvitse istua maanantaista perjantaihin. Etäopiskelumahdollisuudet ovat loistavat, ja opiskella voi monia eri reittejä.
Kolmen ja puolen vuoden tutkinnon Suorsa uurasti kasaan vuodessa ja kymmenessä kuukaudessa. Opiskeluaikana hän suoritti harjoittelunsa Hämeenlinnassa rikosseuraamuksen parissa. Ala on aina kiinnostanut häntä.
– Aika tahtia kyllä paukutin opinnot kasaan, mutta asiat olivat niin äärettömän mielenkiintoisia, että ahmin niitä mielelläni. Ikä ehkä tekee sen, että omaa tekemistä ja ajankäyttöä osaa hallita. Aika monet menot ja riennot jätin myös välistä.
Nyt Suorsa on palannut työn perässä Muhokselta takaisin etelään, tällä kertaa Tammelaan, sillä hän sai viran Hämeen yhdyskuntaseuraamustoimistosta. Ennakkoluulot tämän päivän työmarkkinoista osoittautuivat heti kättelyssä turhiksi.
– Olin todella yllättynyt siitä, kuinka kuumaa rautaa kaltaiseni keski-ikäisetkin ovat työmarkkinoilla. Siinä kohtaa piti heittää omat ennakkoluulot pois, Suorsa kertoo työnhakukokemuksistaan.
Työtä hän ei koe kuormittavana, vaikka yhdyskuntaseuraamusalalla voidaan olla tekemisissä vaikeiden ja rankkojen asioiden kanssa. Asiakkaiden onnistumiset nostavat myös omaa mielialaa.
– Pääosa työstä on yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoa, seuraamusselvitysten tekoa ja siviilissä rangaistustaan suorittavien valvontaa ja tukemista. Apua ja neuvoa voidaan tarvita esimerkiksi vanhemmuuteen, arjen hallintaan ja ihan laskujenkin maksamiseen. Aina löytyy niitä timantteja, jotka ottaa asiat hanskaansa ja onnistuvat. Silloin elää itse mukana toisen onnessa ja ilossa.
Vaikka Suorsa oli kaksivuotias muuttaessaan Forssasta Loimaalle, hän on aina kokenut olevansa kotoisin juuri Loimaalta. Saviseutu on tarjonnut hyvän paikan kasvaa ja kasvattaa.
– Minulla on ollut tapana sanoa, että vaikka itse lähtisi Loimaalta, loimaalaisuus ei lähde itsestä.
Lapsena hän leikki usein Kaupunginkirkon puistossa naapurin lasten kanssa. Vaahterapuiden varjossa syntynyt ystävyys on kestänyt aivan näihin päiviin asti.
– Kun vielä asuin pohjoisessa Muhoksella, kävimme usein ystävieni kanssa yhdessä lenkillä. Minä lähdin kävelylle pohjoisessa ja he etelässä, ja puhuimme samalla puhelimessa. Kutsuimme niitä luurilenkeiksi.
– Olen aina ollut yhtä lähellä kuin lähin puhelin. Olen myös koko ajan sanonut, että täältä on ihan yhtä pitkä matka Muhokselle kuin Muhokselta on tänne.
Kaupunginkirkko on Suorsalle muutenkin merkityksellinen paikka, jossa hän käy usein vieraillessaan Loimaalla. Sen pihapenkillä istuessaan hän katsoo kirkkosalin suurta ikkunaa.
– Tuolla olen istunut monta kertaa kuuntelemassa kuolleeksi julistettuja ja ollut hautajaisissakin. Mutta olen kokenut myös paljon iloa. Poikani on kastettu täällä.
Elämänkokemus on auttanut näkemään mustan ja valkoisen lisäksi muitakin värejä. Sen merkitystä Suorsa ei voi korostaa kylliksi.
– Elämä on ottanut ja antanut, mutta myös opettanut.
Oona Tepponen