Okra esittäytyy entistä mahtavampana neljän välivuoden jälkeen

0
Ravintolarakennus on Okra-näyttelyn sydän. Näyttelypäällikkö Jukka Isotalo sanoo, että pahimpaankin ruuhka-aikaan ruokajonosta selviää yhdeksässä minuutissa. Lions Club Oripää ry:n Maija Reinonen kertoo palvelleensa kahvila-asiakkaita jo lukemattomia kertoja.

ORIPÄÄ Koronan vuoksi tauolla ollut Okra-maatalousnäyttely palaa messukentille neljän vuoden tauon jälkeen näyttelypäällikkö Jukka Isotalon mukaan entistä mahtavampana.

– Olemme investoineet uuden 1500-neliöisen hallin, jonne tulee eläimiä. Lisäksi olemme tehneet kiinteät vesivessat lastenhoitoa ja pyörätuoleja ajatellen.

Tänä vuonna näyttelyssä on kotimainen ruoka ja huoltovarmuus -teema, josta tullaan keskustelemaan useaan otteeseen päälavalla. Nelipäiväisen tapahtuman avaa keskiviikkona uusi maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.).

22 hehtaarin messualueelle on tulossa noin 800 näytteilleasettajaa, ja tontteja on varattu kutakuinkin 500. Suuret keskusliikkeet ovat Isotalon mukaan näyttävästi paikalla, mutta käsityöläisten osuus on vähentynyt.

Suurin tontti on hehtaarin kokoinen, ja lisäksi keskusliikkeet ovat varanneet useamman noin puolen hehtaarin tontin.

– Isojen keskusliikkeiden osastot ovat suurentuneet. Siihen on vaikuttanut paitsi koronan aiheuttama neljän vuoden tauko myös se, että Okra on ainoa kesänäyttely, johon ne osallistuvat.

Myös uusia yrityksiä on runsaasti paikalla. Isotalo sanoo, että esimerkiksi aurinkoenergia on nyt vahvasti esillä samoin kuin satelliitilla toimivat maatalouskoneet.

– Nämä ovat molemmat sellaisia, jotka ovat kehittyneet valtavasti neljässä vuodessa.

Kaukaisimmat tulevat Pohjois- ja Itä-Suomesta. Entistä enemmän näytteilleasettajia tulee myös ulkomailta.

– Tämä on muuttunut koko ajan kansainvälisemmäksi, Isotalo toteaa.

Myös eläinten ystäville on tarjolla katseltavaa, sillä paikalle on tulossa yli 90 lehmää. Lisäksi tulee pihvikarjaa ja hevosia.

– Hevosia ja näytöksiä on tulossa iso määrä.

Perinnepiha on uudistunut, ja mukana on Isotalon mukaan voimakkaasti esimerkiksi Loimaalla toimiva maatalousmuseo Sarka.

– Perinnepihaan voi mennä katsomaan, millaista maatalous oli ennen ja miten se on kehittynyt.

Perinteisesti Okrassa on käynyt keskiviikon ja lauantaisen välisenä ajanjaksona keskimäärin 20 000 vierasta päivässä.

Jukka Isotalo uskoo kävijöitä riittävän tänäkin vuonna.

– Tämä ei ole kuitenkaan pelkkä maatalousnäyttely, vaan täällä on kaikille jotain. Esimerkiksi kaupunkilaisperheet tulevat katsomaan eläimiä, Isotalo tietää 20 vuoden kokemuksella.

Kulkeminen alueella on tehty helpoksi myös lastenvaunujen kanssa liikkuville ja liikuntarajoitteisille, sillä kaikki pääväylät on asfaltoitu. Lisäksi monet näytteilleasettajat ovat päällystäneet alueensa omatoimisesti. Entiseen tapaan myös Okra-junat kuljettavat vieraita alueella.

Liikennejärjestelyt sujuvat vanhaan malliin siten, että Tampereen ja Turun suunnasta tulevat ohjataan omien kaistojen kautta parkkialueelle. Isotalo kuitenkin vinkkaa, että ruuhkia välttääkseen liikkeelle kannattaa lähteä jo aamusta.

– Puolen päivän aikaan tuppaa olemaan se pahin suma.

Maatalousnäyttely ei pyörisi ilman paikallisia yhdistyksiä ja niiden innokkaita jäseniä. Jukka Isotalo sanoo vapaaehtoisia olevan neljän päivän aikana noin 900. He hoitavat lipunmyynnin, järjestyksenvalvonnan, ensiavun sekä lääkärintoimet ja liikenteenohjauksen. Myös ravintola- ja kahvilatoiminnan pyörittäminen on yksi keskeisistä tehtävistä. Pääravintolan sujuvuus kerääkin joka vuosi kiitoksia.

– Jono menee läpi yhdeksässä minuutissa ja jos tajuaa mennä reunimmaiseen, selviää jopa kolmessa, Isotalo kehaisee.

Hommat hoituvat jo rutiinilla, sillä Okraa on järjestetty vuodesta 1982. Neljä vuosikymmentä sitten mittakaava oli kuitenkin aivan toinen. Jukka Isotalo sanoo lähteneensä uudistamaan näyttelyä parikymmentä vuotta sitten. Kokonaisuus on pidetty koko ajan omissa näpeissä.

– Meillä on se kaikki tietotaito, joka tässä tarvitaan.