Opiskelijoiden ja henkilökunnan hyvinvointi takaa, että seudulla riittää osaajia – Petri Lähde aloittaa Novidan johtavana rehtorina

0
Petri Lähde aloittaa Novidan johtavana rehtorina elokuun alussa. Hänet kuvattiin Loimaan Myllykyläntien toimipisteen parkkipaikkaan rajautuvan metsän laidalla, jossa rehtorin mukaan olisi hyvä paikka vaikkapa frisbeegolfradalle. Hän on itsekin innokas lajin harrastaja.

Loimaa

– Jos opiskelija kokee, että kouluun on kiva tulla, niin ollaan jo aika pitkällä, Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novidan johtavana rehtorina elokuun alusta aloittava Petri Lähde sanoo.

Kapuloita rattaisiin opintiellä tuovat oppimisvaikeudet – ja ikävä kyllä yhä enemmän myös yksinäisyys.

– Peruskoulusta tulee heikommilla valmiuksilla olevia opiskelijoita. Peruskoulussa oppilailla voi olla koulunkäynninohjaajia ja tarpeen vaatiessa oppilaita voidaan ohjata opiskelemaan pienryhmiin.

Tasoerot näkyvät ammattiopintojen peruskoulua isommissa ryhmissä.

– Osa on huippulahjakkaita, osa tarvitsee kaksi kertaa enemmän harjoitusta.

Oman haasteensa tuo se, että Novidaan hakeutuu myös vaativan erityisen tuen opiskelijoita.

– Osin siksi, että heille ei riitä opiskelupaikkoja erityisammattioppilaitoksissa ja osin siksi, että nämä oppilaitokset sijaitsevat usein kauempana.

Sekä nuorten vanhemmat että nuoret itsekin haluavat yleensä kuitenkin ammattiopintoihin lähelle. Ja Novidassa on kyllä Petri Lähteen mukaan koulutettu henkilökuntaa kohtaamaan erityistä tukea tarvitsevia nuoria, mutta erityisammattioppilaitos Novida ei ole.

– Kaikki tämä on viime vuosien kehitystä, Petri Lähde sanoo, mutta kiittää silti päättäjiä.

He ovat huomanneet asian ja rahoitusta on saatu.

– Apua on saatavilla ja yritetään auttaa.

Novidan jokaiseen toimipisteeseen, eli Loimaalle, Lietoon ja Uuteenkaupunkiin on esimerkiksi saatu lisää käsiä, mielenterveys- ja hyvinvointiosaajia. Parhaillaan on käynnissä myös projekti, jossa kaikin mahdollisin tavoin lisätään koulussa yhteisöllisyyttä ja vähennetään yksinäisyyttä.

– Kaapataan opiskelijoita mukaan ryhmiin, hän kuvaa.

Noin 250 työntekijän Novidan organisaatio muuttuu elokuun alussa. Muun muassa kuntayhtymäjohtajan ja pedagogisen rehtorin virat lakkautettiin ja tilalle tulivat johtavan rehtorin ja esimerkiksi kehityspäällikön ja opiskelupalvelupäällikön virat. Kehityspäällikkö keskittyy kehittämään yhteistyötä muun muassa kuntien ja työelämän kanssa ja opiskelupalvelupäällikkö ottaa haltuun hyvinvointiasioita.

Petri Lähde näkee tilanteen mahdollisuutena: voidaan katsoa, mitä vielä pitäisi muuttaa.

– Se oli aikanaan syy siirtyä opettajasta esimieheksi. Sain nappulaa vaikuttaa asioihin.

Opiskelijoiden hyvinvoinnin lisäksi hän haluaa kiinnittää huomiota henkilökunnan hyvinvointiin.

Hyvinvoiva henkilöstö tuottaa parempaa opetusta ja parempi opetus entistäkin parempia ammattilaisia, hän perustelee yhtälöä.

Kun puhutaan työvoimapulasta ja ikäluokatkin pienenevät, joudutaan miettimään, miten saadaan yritykset pysymään seudulla. Siihen tarvitaan osaavaa työvoimaa ja jopa täsmäkoulutettua työvoimaa.

Se vaatii koulutusjärjestelmältä joustavuutta.

Siksi yhteisöllisyyttä kehittävässä oppilaitoksessa on jokaisella oma, yksilöllinen opintopolku.

– Jollekin se on kansainvälisyys-polku, jollekin ammattikorkeaan valmistava polku. Jollekin polku on työvaltainen ja jollekin enemmän itseopiskelua.

Petri Lähde ei kannata esimerkiksi Saksasta tuttua mallia, jossa oma ala valitaan ”aika aikaisessa vaiheessa”. Suomessa alan valitseminen on vapaampaa, ja hyvä niin.

– Valitseminen kestää aikansa. Kaikki eivät tiedä vielä lukion jälkeenkään, mihin menisivät, hän muistuttaa ja pelkää, että hallituksen suunnittelema rahoituksen katkaiseminen toisen tutkinnon opiskelemiselta vaikeuttaa esimerkiksi alaa vaihtavien kouluttautumista.

Miten pääsevät uuteen ammattiin sitten kiinni he, joilla ei enää ole töitä alalla, johon he alkujaan kouluttautuivat? Miten käy silloin alojen, joilla olisi työvoiman tarvetta?

Kotien ja koulujen yhteistyö ei enää riitä, vaan tarvitaan myös oppilaitosten ja työelämän yhteistyötä.

– Kunnissa on herätty ja onneksi yrityksetkin ovat huomanneet yhteistyön tärkeyden.

Loimaalla onkin perustettu esimerkiksi kaupungin, oppilaitosten ja yrityselämän yhteinen osaamisryhmä, joka pureutuu nimenomaan osaavan työvoiman kysymyksiin.

Petri Lähde on myös jäsenenä ”Varha-nyrkissä”, jonka tarkoituksena on varmistaa toimiva opiskeluhuolto uudessa sote-systeemissä. Vaikutuskanavia ovat myös niin varsinaissuomalaisten koulutusjärjestäjien keskinäiset tapaamiset kuin tapaamiset alueen kansanedustajien kanssa.

Novidalla ja sen koulutustarjonnalla on vakaa paikka koulutuksenjärjestäjien kartalla, Petri Lähde uskoo. Sen alueella Loimaalla, Uudessakaupungissa ja Liedossa ja niiden ympäristössä on 79 000 asukasta.

– Asukaspohja on iso, se on enemmän kuin joissain maakunnissa on asukkaita.

Ammatillisen koulutuksen halutaan olevan lähellä, Petri Lähde tietää.

– Ei voi olla niin, että vain suurissa kaupungeissa on koulutusta.

FAKTA

Petri Lähde

Syntynyt 1966

FM, opiskeli Turun yliopistossa matematiikkaa, kemiaa, tietojenkäsittelytiedettä ja fysiikkaa

Asuu Turussa.

Kuraattorina työskentelevä puoliso, jonka kanssa ”maailma on sama, ja huoli nuorista yhteinen”. Kolme lasta, joista nuorinkin jo lähtenyt opiskelemaan.

Työskenteli ennen elokuussa alkavaa johtavan rehtorin pestiä pedagogisena rehtorina Novidassa. Aloitti oppilaitoksessa (silloin Loimaan ammatti-instituutti) Turuntien yksikössä tietojenkäsittelyn lehtorina 2001 ja valittiin samantien myös tiimivastaavaksi. Toimi sitä ennen peruskoulun matikanopettajana Paimiossa.

Harrastaa kaikkiruokaisesti urheilua. Muun muassa tennistä, laskettelua ja poikansa kanssa frisbeegolfaa. Ykköslaji on kuitenkin salibandy, ja hän on ollut mukana muun muassa perustamassa TPS:n salibandyjaostoa