LOIMAA/NIINIJOKI, ESPANJA Kun Jaakko Markkula jäi viime vuonna eläkkeelle taksialalta, terveystarkastuksessa häntä neuvottiin pudottamaan painoa. Neuvoa noudattaakseen hän alkoi käydä pitkillä kävelylenkeillä. Paino putosi, mutta Markkula kaipasi liikunnan harrastamiselle jonkin muunkin tavoitteen.
Mihinkään pieneen tavoitteeseen hän ei tyytynyt, sillä mieleen juolahti ajatus pyhiinvaelluksesta, tarkemmin Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreitistä eli Camino de Santiagosta. Kyseessä on pyhiinvaellusreitti Santiago de Compostelan katedraaliin Espanjassa. Uskomusten mukaan apostoli Jaakob on haudattu sinne.
– Olin nähnyt reitistä aiemmin Ylen ohjelman, joka oli jäänyt mieleen. Aloitin matkan Ranskan rajalta, Irunista, Markkula muistelee.
Matkaan hän lähti 8. toukokuuta, ja perille Santiago de Compostelaan hän saapui 11. kesäkuuta. Markkula kulki niin kutsuttua pohjoista reittiä, jolloin pituutta pyhiinvaellukselle kertyi 850 kilometriä. Matkansa hän päätti kuitenkin vasta Atlantin reunalle, missä täyteen tuli 900 kilometriä.
– Pyhiinvaelluksen saa tehdä kävellen, pyörällä tai hevosella. Nousuja ja laskuja on koko ajan, joten pyörällä olisi ollut raskasta, ja hevosella matka olisi muuten hankala.
Pyhiinvaelluksen taustalla ei Markkulan mukaan ollut varsinaisia uskonnollisia syitä, vaan hän lähti Espanjaan kokemuksen perässä. Matkalla hänellä oli apunaan Bueno Camino -sovellus, johon on koottu esimerkiksi levähdyspaikkoja, luostareita ja majataloja. Matkaa hän taittoi päivässä noin parikymmentä kilometriä, yöpaikasta seuraavaan.
– Reitin varrella on majataloja, joita ylläpitävät jesuiitat ja jotka on tarkoitettu vain pyhiinvaeltajille. Varsinaista maksua ei välttämättä ole, vaan pyydetään donativo eli lahjoitus. Muuten yöpaikka maksaa kahdeksasta viiteentoista euroa.
Pyhiinvaellus tai ainakin vaellus Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreitillä onkin paljolti perinteisiä etelänmatkoja edullisempi. Varustuksen tulee olla kunnossa ja esimerkiksi kenkien tulee olla jalkoihin sopivat, mieluiten jo sisäänajetut.
– Tietysti lentolippuihin ja ruokaan kuluu rahaa. Espanjassa on kuitenkin edullista syödä ulkona. Pyhiinvaeltajien menuun kuului alku-, pää- ja jälkiruuat, joilla pärjäsi hyvin. Majataloissa oli aamiainen, ja siellä myös tehtiin ruokaa yhdessä.
Yhteisöllisyyden Markkula nostaakin matkansa tärkeimmäksi ja hienoimmaksi kokemukseksi. Tarinoita Markkulalla olisi “ihan riittämiin”, ja juuri siksi hän ei osaa nimetä matkaltaan yhtään yksittäistä kohokohtaa. Viiden viikon aikana hän tutustui moneen ihmiseen eri puolilta maailmaa.
– Niin paljon pieniä tapaamisia, mutta kuitenkin sellaisia, jotka jäivät mieleen. Tapasin esimerkiksi ranskalaisen miehen, joka oli 75-vuotias, ja sanoi, että tämä olisi hänen viimeinen pyhiinvaelluksensa.
Koska Pohjois-Espanjassa paikalliset puhuvat espanjan lisäksi ranskaa englannin sijaan, Markkula opetteli matkan aikana paikallista kieltä. Kääntäjä auttoi hieman, mutta Markkula kehottaa kaikkia pyhiinvaelluksesta kiinnostuneita ottamaan espanjan haltuun.
– Ihmiset ovat siellä todella kielitaitoisia. Yleensähän ajatellaan pohjoismaisen kielitaidon olevan ihan huippua, vaikka englantiahan me vain osaamme, muuten olemme pulassa. Syytä oli opetella, ja nyt osaan esimerkiksi tilata ruokaa espanjaksi.
Pyhiinvaellusreitin polulla vastaan tuli pulputtaen puhuvia ranskalaisia ja laulavia italialaisia. Välillä Markkula käveli yhdessä uusien tuttavuuksiensa kanssa. Hän huomasikin pian, ettei “pohjoismaalainen suorituskeskeisyys” sopinut pyhiinvaellukselle.
– Yhtenäkin iltana minua kysyttiin syömään, ja sitten suomalaista vietiin syömään mustekalaa. Kulttuuri on Espanjassa aivan erilainen.
– Nyt minulla on ystäviä ympäri Eurooppaa ja maailmaa. Yhteinen kokemus yhdistää. Meitä oli sekalainen porukka, jolla oli yhteinen päämäärä. Tykkäsin ihan kympillä.
Pyhiinvaellukselle Markkula ei halunnut asettaa minkäänlaisia odotuksia.
– Kuten poikani sanoi, sitä ei voi ikinä tietää, jos esimerkiksi jalka taittuu. Minulla paikat eivät tulleet kipeiksi, mutta kerran jalka taittui ja ajattelin jo, onko tämä nyt tässä.
Kovaa kuntoa vaellus todella vaatii, sillä kävelyä kertyi päivittäin kuudesta tunnista ylöspäin. Pohjois-Espanjan maasto tarjoaa sekä nousuja että laskuja. Kerran viikossa Markkula piti lepopäivän.
– Ei siellä kovin paljoa mahakkaita miehiä näkynyt. Ensimmäinen viikko oli henkisesti kaikista pahin. Kuudensadan kilometrin jälkeen jouduin hankkimaan kenkiin uudet kannat. Loppuvaiheessa sitä jo huokasi, että meneekö tämä läpi ja haluaakin jo päästä maaliin.
Maaliin päästyään Markkula herkistyikin hieman. Pyhiinvaellus oli kaiken vaivan arvoinen.
– Sellaiselle, joka kiinnostuu nyt pyhiinvaellukselle, en kertoisi kaikkea aivan juurta jaksain, jotta hänelle ei syntyisi matkasta liikaa ennakko-odotuksia tai ennakkoluuloja.
Oona Tepponen
