Rompepäivät saivat hyväntuulisia ihmisiä liikkeelle

0
Eren Tirri ja Nina Aaltonen tekivät paljon mieleisiä löytöjä Rompetorin myyntipöydistä.

Loimaa/Peltoinen
Kerttu Salo

Rompepäivät keräsivät lauantaina Loimaan keskustan ja erityisesti Peltoisten alueen täyteen hyväntuulisia ihmisiä. Varsinkin iltapäivällä tapahtumaa helli lämmin aurinkoinen sää. Portilla lipunmyynnissä talkoilleet Aulikki Ojavalli ja Eija Pajula kertoivat kiirettä pitäneen varsinkin puolenpäivän aikaan.

Kaksikon mukaan ihmisiä tuli ja meni edestakaisin Peltoisten alueen ja keskustan hulinoiden välillä.

Rompetorilla myyntipöytää pitänyt pariskunta Kristina ja Pekka Sunila pitivät kävijämäärää hyvänä. Kristinalla oli Rompepäiviltä yli kymmenen vuoden kokemus myymisestä, kun Pekka puolestaan on ollut aktiivisesti talkoilemassa tapahtuman osalta. Myynnissä heillä oli astiastoja ja muuta kodin tavaraa sekä vaatteita.

– Paljon on perintötavaraa, jota haluaisin saada kiertoon, Kristina sanoi.

Tavaraa oli hänen mukaansa mennyt kiitettävästi. Varsinkin vaatteiden menekistä Kristina oli positiivisesti yllättynyt. Sunilat olivat laittaneet myyntipöydän pystyyn jo heti aamukuudelta, ja jo ensimmäisinä tunteina kauppoja oli tehty.

– Ihmiset ovat rentoja ja hyväntuulisia, ja täällä on sellaisia ihania kohtaamisia, kun toisia autetaan, Kristina hehkutti.

Loimaalainen Nina Aaltonen ja tamperelainen Eren Tirri pitivät Rompepäivillä myyntipöytää mutta olivat myös käyneet kiertelemässä ja tekemässä löytöjä itsekin. Tapahtuma oli molemmille jo ennestään tuttu sekä ostajan että myyjän näkökulmasta. Heidän myyntipöydässään oli monenlaista tavaraa kuten astioita ja itsetehtyjä koruja. He olivat tyytyväisiä myymäänsä tavaramäärään.

– Sellaisiakin tavaroita on mennyt, mistä olin aika varma, että kannan takaisin kotiin, Tirri kertoi iloisesti.

Molemmilla oli tavoitteena tienata myynnistä hieman rahaa, mutta myös päästä itselle tarpeettomasta tavarasta eroon.

Rompepäivät saivat myös kivijalkaliikkeet levittämään toimintaansa ulos ja järjestämään tempauksia. Vihannonkulman kahvila tarjosi aamiaista aikaisille rompekävijöille. Aamiainen oli kerännyt työntekijä Sofia Heikkilän mukaan kolmisenkymmentä herkuttelijaa kahvilaan. Muuten Heikkilä arvioi myynnin olleen noin kolminkertainen verrattuna tavalliseen lauantaihin. Vihannonkulman kahvila oli varautunut päivään runsaammilla varastoilla ja avautui tuntia aiemmin kuin yleensä.

Oma Säästöpankki tarjosi onnenpyörän pyöritystä sekä sup-laudan arvontaa. Työntekijä Satu Kanniston mukaan pisteellä oli poikennut oikein mukavasti porukkaa. Oma Säästöpankilla oli jo kolmatta vuotta toimintaa Rompepäivien yhteydessä, ja jatkossakin ajatus on järjestää jotain pientä mukavaa liiketilan edustalle.