Sisälläni on aina majaillut pieni wannabe bättre folk (haluan olla parempaa väkeä-) -tyyppi. Se alkoi jo lapsena. Saariston lapset, Peppi Pitkätossu, Ronja Ryövärintytär, Rasmus ja kulkuri, ja aivan ykkönen, Veljeni Leijonamieli. Olin täysin myyty ruotsalaisiin lastenkirjoihin ja tv-elokuviin. Tunnelma ja puitteet niissä olivat fiinit ja kieli kuulosti kauniin soljuvalta. Kieli tarttui jopa leikkeihini. Tosiasiassa osasin sanoa toisella kotimaisella vain kiitos ja ei saa tupakoida. Ruotsi-siemen oli kuitenkin kylvetty minuun. Samaa siementä olen idättänyt lapsiini.
Lukion jälkeen suuntana olikin Tukholma. Keskellä peltoja kasvaneena suuri yllätys oli, että suustani tulvahti ihan oikeaa ruotsia. Kielellisesti integroitumiseni naapurimaahan sujui vaivatta, kiitos loimaalaisen ruotsinkielenopettajani.
Wannabe-ruotsalaisuuteni vaan lisääntyi ja naapurimaan pääkaupungin meininki teki vaikutuksen. Myönnän, että ylpeys suomalaisuudestanikin kupli minussa – olihan Suomi samana vuonna voittanut jääkiekon MM-mestaruuden ruotsalaisilta. Harmikseni se ei kuitenkaan ollut ruotsalaisten mielissä. Lama-aika oli leimannut Suomen leipäjonomaaksi, ja se puhututti. Vauraan Ruotsin kansan oli vaikeaa ymmärtää ihmisten todellisia murheita.
Mutta nyt kansankodin helmat heiluvat. Toki Ruotsin poliisin kyvyttömyys ratkaista rikoksia, tuulikoneen löyhyttämät Euroviisu-laulajien hiukset ja tilapäisesti lakkautettu yleinen asepalvelus ovat aina saaneet hihittämään.
Enää ei edes hymyilytä. Aseellinen väkivalta, rikollisjengien välienselvittely ja terrorisminuhka on liian lähellä tavallista kansaa. Liian liki läheisiäni, jotka kylvämäni Ruotsi-innon myötä asettuivat Tukholmaan.
Onko Svea-mamman syli ollut liian avoin? Onko tarjolla ollut liikaa fikaamista (kahvittelua) ja kanelipullaa? Henkkamaukat yllä ja kotona Ikean koottavat teokset eivät pelkästään kotouta.
Missä ovat oikean elämän poliisietsivät, Beckit ja Wallanderit, jotka ratkaisevat rikoksia? Välillä käy jo mielessä, että tarvitaanko naapurissa juttujen ratkomiseen apua uteliaalta, asioiden penkomiseen taipuvaiselta äiti-ihmiseltä? Jos, niin olen käytettävissä.
Suomessakin sisäinen ja ulkoinen turvallisuus huojuvat. Väkivalta on lisääntynyt, ja itänaapuri uhittelee rajallamme. Tiukka puuttuminen on tarpeen. Suomessa ei sallita Koraanin polttamista. Suomi on jo Naton jäsen, ja asevelvollisuus on aina ollut olemassa. Tämän erän Finnkampenia voitti Suomi.
Ruotsi-intoni ei silti laannu. Meillä jatketaan Astrid Lindgrenin satujen maailmassa, enkä voi vastustaa kiusausta puhua ruotsia aina tilaisuuden tullen. Sisälläni asuu pysyvästi pieni wannabe bättre folk -tyyppi, mutta nyt tyypin lippu heiluu Suomelle. Heja, Suomi.
Heidi Nurminen