Huumorilla höystettyä kilpa-ammuntaa – Katso vauhdikas lajiesittelyvideo

0
Aseen tuli vauhdikkaissakin siirtymissä osoittaa kohdealueelle, tai tuloksena oli hylkäys. Reino Lujanin ammunta sujui mallikkaasti.

AMPUMAURHEILU Loimaan ampumaradalta kajahteli pistoolien pauketta toista viikonloppua putkeen, kun Turun varuskunnan urheilijoiden (Turvu) Idpa-jaosto järjesti kolmipäiväiset Idpa Baltic Championship -kilpailut. Edellisenä viikonloppuna radalla kilpailtiin Idpa:n SM-kilpailut.

Idpa (The international defensive pistol association) on Yhdysvalloissa vuonna 1996 kehitetty toiminnallinen ja käytännönläheinen urheiluammunnan laji, jota harrastaa yli 20 000 ampujaa ympäri maailmaa yli 50 maassa. Baltic Championship järjestettiin kolmatta kertaa; vuonna 2021 kilpailtiin Liettuassa ja viime vuonna Puolassa.

– Kilpailuun osallistui 170 harrastajaa 11 maasta. Loimaan ampumaradan miljöö on saanut hyvin paljon kiitosta esimerkiksi Thaimaasta, Yhdysvalloista ja Saksasta saapuneilta kisaajilta, kilpailun johtaja Jussi Riimuvuori kertoi.

Kilpailijat kiersivät rasteilla, eli stageilla noin 6–7 henkilön porukoissa. Muutaman minuutin tutustumisen jälkeen stage suoritettiin vuoron perään. Jokaisella pisteellä aloittaja vaihtui, jotta jokainen sai tasaisesti etulyöntiasemaa toisten suoritusten seuraamisesta.

Stageilla nopeus on valttia, mutta myös epätarkkuudesta sakotetaan armotta. Tauluun on merkitty kaksi pienempää ympyrää, joihin osumalla säästyy sakkosekunneilta. Hieman isompaan ympyrään osuttaessa tulee yksi sekunti, taulun reunoilta kolme sekuntia ja ohilaukauksista viisi sekuntia sakkoa.

Stageilla on aina joku lähtötarina, joista myös ilmenee lajille ominainen huumori ja rentous. Esimerkkitapauksessa kissanruoka oli loppunut ja sitä piti lähteä hakemaan lähikaupasta keskiyöllä. Matkalla ruokakuriiriksi joutunut kissanomistaja törmäsi aseistettuihin ja hyvin vihamielisiin ryöstäjiin, joilta pakoon pääseminen ei onnistu.

Tutun lähikauppareitin vaarallisuus oli onneksi tiedossa, eikä kissanruokaa haettu ilman pistoolia. Kuusi maalitaulua kaatui, kun jokaiseen osui kahdesti, ja pian ruokaa saava kissakin oli tyytyväinen.

– Hieman tämä laji on sellaista luovaa hulluutta. Ihmisten huumorintaju on tietysti aina erilainen, mutta ei kukaan ole mieltään pahoittanut.

Kaikki 17 stagea olivat Riimuvuoren suunnittelemia. Hänen mielestään tehtävien monipuolisuus lisääntyy, kun sama henkilö suunnittelee koko kilpailuradan.

– Joskus voi olla muodissa jotain tiettyjä tekniikoita, ja jos radoilla on monta suunnittelijaa, niin samankaltaisia asioita tehdään helposti monella stagella. Itse suunnittelemalla saan hyvän balanssin tehtäviin, ja niissä joutuu käyttämään monia erikoistekniikoita.

– Palautteen perusteella staget ovat olleet riittävän haastavia, Riimuvuori virnisti.

Kilpailijat idpa:ssa jaetaan tasoryhmiin. Riimuvuoren mukaan ryhmiä on niin monta, että palkintoja jaetaan kuin Hippokisoissa.

– Joissain lajeissa käy niin, että samat kolme kilpailijaa aina palkitaan ja loput 200 osallistuvat. Meillä saa kilpailla oman tasoisia vastaan ja kehittyä aina kovempiin ryhmiin.

Loimaan seudun sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Jorma Koivisto kiitteli loistavasti sujunutta yhteistyötä Idpa-seurojen kanssa.

– Olemme hyvin tyytyväisiä, että saamme tarjota hyvän tukikohdan näille kilpailuille.