Loimaan tori kuhisee (pian) väkeä

0
Arkistokuva: LL/Kerttu Salo

Loimaan hiljaiset toripäivät hämmästyttävät ja harmistuttavat. Asia nousee säännöllisin väliajoin esiin sosiaalisessa mediassa – niin myös kuluvalla viikolla. Uskon, että hiipuvaa torikulttuuria voitaisiin elävöittää monin keinoin. Parhaassa tapauksessa Kauppatori voisi kantaa elinvoimatekijän viittaa.

Asiakkaiden puuttuessa ilmainenkin toripaikka on liian kallis. Silti kaupunki perii torikauppiailta maksua. En tiedä, millainen potti maksuista vuodessa kertyy, mutta uskallan veikata, että kaupungin talous kestäisi näistä luopumisen.

Loimaa voisi ottaa vuodeksi 2024 kokeiluun käänteisen toripaikkamaksun. Jokaiselle torimyyjälle, joka on kalenterivuoden aikana myynyt Loimaan torilla tuotteitaan vähintään 40 toripäivänä, maksaisi kaupunki tuhannen euron kiitosrahan. Sopimukseen pitäisi tietysti sisältyä myös velvoite myyntiajoista.

Harkitsisin myös toisesta toripäivästä luopumista, ainakin kesäkauden ulkopuolella. Vain paperilla toteutuvat tiistaitorit ruokkivat negatiivista kierrettä. Jos asiakkaita ja myyjiä ei riitä molemmille päiville, on ongelmallista luvata jotain, jota ei voida pitää.

Tori kaipaisi kipeästi lisää teemapäiviä. Kuukausittain voisi toripäivän ohessa järjestää pihakirppiksen. Kaupunki voisi myös sopia yhdistysten kanssa esittelyvuoroista siten, että loimaalaiset yhdistykset olisivat vuorollaan esittelemässä toimintaansa toripäivän aikana. Tätä varten kaupunki voisi tarjota yhdistysten käyttöön toriteltan ja muut tarvittavat fasiliteetit.

Myös lapset olisi tärkeää huomioida nykyistä paremmin. Tulevaisuuden veronmaksajille olisi tärkeää iskostaa torikulttuuria jo pienestä pitäen. Osa toripäivistä voisi olla lapsiperheteemaisia. Tällöin torille voitaisiin tuoda tekemistä koko perheelle. Esimerkiksi muutama polkuauto ja ”pop-up liikennepuisto” voisi olla toimiva juttu.

Voisiko kaupungin seuraava teemavuosi ollakin torikaupan teemavuosi? Teemavuoden puitteissa torin markkinointia voitaisiin lisätä, järjestää kesällä iltatoreja esiintyjineen ja pitää vaikka katuruokafestarit toripäivän yhteydessä.

Miro Marjamäki