Susi lähestyi koulukyytiä odottanutta lasta – poliisi antoi heti karkotusmääräyksen

0
Suden jälki kuvattiin. Jälki on 13-senttinen ja susi on todettu aikuiseksi yksilöksi. KUVA Erkki Kallio

Loimaa/Alastaro

12-vuotias koululainen odotti tiistaiaamuna koulubussia kotitiensä päässä, kun susi tuli hänestä muutaman metrin päähän. Lapsen kiljaistua äänekkäästi susi siirtyi hieman kauemmaksi pellolle tien yli ja tarkkaili lasta, kunnes koulukyyti tuli.

Suden jäljet on nyt kuvattu ja tunnistettu, ja susi on 13-senttisen jäljen perusteella luokiteltu aikuiseksi yksilöksi.

– Kävimme myös mittaamassa, miten lähelle susi oikein tuli, pojan isä Mikko Mäkimattila sanoo iltapäivällä.

Etäisyyttä oli vain 4,5 metriä.

Mikko Mäkimattila sanoo, että heidän kotinsa lähimetsissä on jo pitkään liikkunut susia.

– Säännöllisesti niitä on liikkunut 400–500 metrin päässä talosta. Siitä syystä lasten kanssakin on jouduttu susista juttelemaan.

Hän on kohdannut itsekin metsässä suden useita kertoja.

– Lähin susi on ollut kymmenen metrin päässä, hän sanoo ja toteaa, että läheltä nähtynä susi on ”niin iso”.

– Siinä tulee sellainen avuton olo. Että jos se päälle lähtee, niin et mitään voi.

Mikko Mäkimattila ei halua lietsoa susivihaa eikä edes susipelkoa, mutta toteaa, että näyttää siltä, että suden luontainen pelko ihmisiä kohtaan on hävinnyt.

– Erämaassa susi ehkä väistää ihmistä, mutta ei se täällä asutuksen keskellä niin tee.

Heidän tienpäässään ollut susi ei esimerkiksi ollut tullut tielle pellolta vaan perheen koivukujaa pitkin ja pihan läpi metsän suunnasta.

Susi kuuluu hänen mielestään Suomen luontoon, mutta hän pelkää, että tulee tilanne, jossa susi joutuu yllätetyksi ja käyttäytyy sen vuoksi arvaamattomasti.

– Tämä susitilanne ei voi jatkua näin. Jotain pitää tehdä, hän toteaa ja sanoo vakavana, että 4,5 metriä on kuitenkin 4,5 metriä.

Vastuu on kaikilla.

– Jos jotain tapahtuu, niin kaikki syyttävät itseään, ettei mitään tehty.

Mikko Mäkimattila kiittelee poliisin toimintaa.

– Se oli asiassa erittäin hyvää ja nopeaa.

 

Poliisi antoi määräyksen suden karkotustoimista

Lounais-Suomen poliisi on antanut määräyksen tiistaiaamuna Alastarolla lasta lähestyneen suden karkottamisesta.

Tarvittaessa vaarallisesti käyttäytyvä eläin ammutaan.

– Suurpedon käyttäytyminen on ollut lajille epätyypillistä. Suden liikkuminen asuinpaikkojen läheisyydessä, ihmisen lähestyminen ja ihmistä pelkäämätön käyttäytyminen ovat merkkejä siitä, että susi on menettänyt osan ihmisarkuudestaan, poliisista kerrotaan.

Poliisista todetaan myös, että Alastarolla tapahtunut ihmisen ja suurpedon kohtaaminen on ollut ihmiselle potentiaalisesti vaarallinen.

– Ei voida pois sulkea sitä, että kohdatessaan ihmisen uudelleen susi saattaa olla vaarallinen ihmisen hengelle tai terveydelle.

Ihmisen hengelle tai terveydelle vaaraa aiheuttavan eläimen kiinniottaminen, torjuminen tai lopettaminen on akuutissa asiassa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden piiriin kuuluva poliisin tehtävä, poliisista muistutetaan.

– Seuraavasta ihmisasutuksen parissa tehdystä havainnosta lukien Riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-aputoimijat on määrätty suorittamaan jäljestys- ja karkotustoimia. Mikäli susi ei poistu ihmisten tai asutuksen piiristä luonnolliseen elinympäristöönsä, tai se käyttäytyy edelleen uhkaavasti, kyseinen vaaraa aiheuttava eläinyksilö lopetetaan.

Tiistain kuluessa kuluessa kyseisestä eläimestä ei ole poliisin mukaan kertynyt uusia havaintoja, ja eläin voi reviirinsä koosta riippuen olla pitkänkin matkan päässä.

Jutun kuvatekstiin lisätty kuvaajan nimi 27.9. klo 10.21.