Loimaan kaupungin puolelta Tarja Lähdemäkeä muistettiin jo alkuviikosta. Lähdemäen on tarkoitus vielä erikseen jättää hyvästit paikalliselle seuraväelle lokakuun lopussa.

LOIMAA Liikuntasihteeri Tarja Lähdemäki eläköityy Loimaan kaupungin palveluksesta. Liikunnanohjaajaksi valmistumisensa jälkeen hän työskenteli koko työuransa Loimaalla, ensin kunnan ja sitten kaupungin organisaatiossa.

42 vuoden mittaisen työuran varrelta ovat jääneet mieleen erityisesti liikuntapaikkainvestoinnit. Hän muistaa, kuinka kunta investoi Hirvikosken tenniskenttään ja yleisurheilukenttään juuri hänen aloittaessaan työt 1980-luvun alkuvuosina.

Kun ajassa hypätään 2000-luvun alkupuolelle, Lähdemäki oli mukana suunnittelemassa Vesihovin saneerausta ja laajennusta.

– Se oli yksi kohokohta, että tänne saatiin ajanmukainen Loimaan seudun tarpeet täyttävä uimahalli.

Lähdemäki ehti toimia vajaat kymmenen vuotta uimahalliyhtiön toimitusjohtajanakin.

– Vuonna 2009 osakeyhtiö purettiin, uimahalli kunnallistettiin ja siirrettiin liikuntapalvelujen toiminnaksi.

Joskus investointien liikkeellelähdössä on ollut mukana ripaus tuuria ja sattumaa. Lähdemäki viittaa pesäpallokentän perusparannukseen ja laajennukseen.

– Kaupungin talousseminaari oli tulossa. Poikkesin teknisen toimistoon, jossa minulle kerrottiin, että pesäpallokenttä oli pudotettu pois investointilistalta.

Loimaalle myönnetty valtakunnallinen pesisleiri oli edessä, ja Lähdemäki ryhtyi soittamaan luottamushenkilöitä läpi kiireen vilkkaa ennen talousseminaarin alkua.

– Valtuustoseminaarissa pesäpallokenttä palautettiin sitten investointilistalle ja suunnittelu käynnistettiin välittömästi.

– Satuin oikeaan aikaan tekniseen toimistoon. En olisi muuten tiennyt, että pesäpallokenttä on pudotettu investointilistalta.

Yleisesti Lähdemäki katsoo Loimaan olevan liikuntamyönteinen kaupunki, jossa perusliikuntapaikat ovat kunnossa.

– Lisäksi Loimaalla on laajalla lajikirjolla varustettu urheiluseurojen verkosto. Seurat liikuttavat viikoittain isoja määriä eri-ikäisiä ihmisiä. Seurojen osuutta hyvinvoinnin edistämisessä, pääosin vapaaehtoistyönä ei voi rahassa mitata.

Hän on ylpeä muun muassa siitä, kuinka Urheilukeskukseen saatiin tekonurmikenttä jalkapallon harrastajia varten muutama vuosi sitten.

– Päättäjät koplasivat yhteen tekonurmikentän ja Hirvikosken yleisurheilukentän perusparannuksen.

Tekonurmikentän toteutumisesta Lähdemäki nostaa hattua Loimaan Palloseuran väelle, joka keräsi varoja yksityisiltä henkilöiltä ja yrityksiltä Leader -rahan omavastuuosuutta varten.

Lähdemäen seuraajallekin (nimikemuutoksen myötä tulevalle liikuntapalvelupäällikölle) jää toki vielä sarkaa investointien eteenpäinviemisessä.

– Urheilukeskuksen huoltorakennus olisi pitänyt kunnostaa jo aikoja sitten sekä katsomorakenteet.

Loimaalla on ollut puhetta myös uudesta liikuntahallista. Lähdemäki tiedostaa sen, kuinka vaikeaa on sovittaa halliaikoja yhteen kolmen liigajoukkueen sekä toisaalta lasten ja nuorten liikunnan kesken.

– Höntsääjille ei jää juurikaan aikaa.

Lähdemäki kiittää omaa liikuntapalvelujen kymmenen hengen sitoutunutta ja joustavaa tiimiä, jonka esimiehenä hän on saanut työskennellä.

– Itse työ on muuttunut paljon eikä välttämättä parempaan suuntaan.

Esimerkiksi hallinnollinen työ on lisääntynyt verrattuna työuran alkuaikoihin.

Nykymenossa Lähdemäkeä surettaa se, kuinka pienellä henkilöstömäärällä asiat yritetään hoitaa ja toisaalta henkilöstö on juuri se, josta ollaan ensimmäisenä säästämässä. Esimerkiksi Vesihovi pyörii niin pienellä työntekijämäärällä, että jokusen kerran halli on ollut kiinni muutaman tunnin turvallisuuden takaamiseksi, koska ei ole ollut riittävästi henkilökuntaa.

Ja kun kaupungilla ei ole riittävästi omaa väkeä, palvelua ostetaan talon ulkopuolelta. Lähdemäen mukaan ostopalvelut ovat paikallansa hyviä, mutta pitäisi katsoa myös niiden vaikuttavuutta ja hintaa.

Vuosien saatossa hän on huomannut yhteisöllisyyden katoavan, kun vielä työuran alkuaikoina kaikki olivat koolla yhdessä Hirvikosken kunnantalossa.

– Nyt virastot ovat siellä täällä, ja sähköpostit vaan viuhuvat.

Työ on muuttunut hektisemmäksi, mikä ilmenee esimerkiksi siten, että pitäisi olla ympäri vuorokauden tavoitettavissa.

– Vanhoina hyvinä aikoina oli aikaa miettiä ja suunnitella yhdessä, nyt vaan deadlinet (aikarajat) paukkuvat.

Hän kokee myös vaikuttamismahdollisuuksien heikentyneen viime vuosina. Hän havainnollistaa, kuinka ennen vapaa-aikapalveluilla oli oma lautakuntansa, mutta nyt vapaa-aikapalvelut ovat yhtenä osana koko sivistyspalveluita eli yhdessä ja samassa sivistyslautakunnassa.

– Oma suora yhteys luottamushenkilöiden suuntaan on vähentynyt, kun kaikki menee johtoryhmän kautta.

Lähdemäen mielestä ongelma on se, jos päättäjät eivät saa tietoa siitä, mitä kentällä tapahtuu.

Vapaa-ajallaan Lähdemäki on pyrkinyt elämään niin kuin opettaa. Hänet tunnetaan erityisesti intohimoisena hiihdon ystävänä.

– Toista tuhatta kilometriä tulee hiihdettyä talvessa.

Nykyään suurin osa hiihtokilometreistä taittuu kotipaikan lähellä Säkylän reitistöllä, mutta Lähdemäki on tuttu näky myös Harjureitillä.

– Levillä käyn ensilumilla ja keväthangilla Ylläksellä.

Virttaankankaalla ja Säkylänharjulla kulkevaa Harjureittiä Lähdemäki pitää seudullisena ylpeyden aiheena.

– Jos koronapandemiasta haluaa etsiä jotain myönteistä, niin ihmiset löysivät luonnon.

Unohtaa ei sovi Melliläjärveäkään, jonka kehittämisen Lähdemäki katsoo olevan vasta aluillaan.

 

Kuka?

Tarja Lähdemäki

Loimaan kaupungin liikuntasihteeri eli liikuntapalveluiden esimies.

Syntynyt vuonna 1959 Vampulassa.

Asuu Vuorenmaan kylässä, joka kuuluu nykyisin Säkylään.

Kouluttautunut liikunnanohjaajaksi Pajulahden urheiluopistossa.

Perheeseen kuuluvat mies, kaksi aikuista lasta, neljä lastenlasta ja kaksi kissaa.

Harrastaa hiihtämistä, liikkumista luonnossa, pyöräilyä ja vapaaehtoistyötä.