Valmentava koulutus auttaa löytämään oman ammattipolun

0
Elokuun alkupuolella aloittaneessa tuva-ryhmässä on jo hyvä yhteishenki. Matikkapeliä pelaavat Nelli, Andrii Vikarii, Maksym Butrym, Heorhii Shevehenko, Anastasiia Kvasko sekä Mychailo Vanhela. Oppilaiden pelaamista seuraa erityisopettaja Katja Hakala. (Kuva: Sari Holappa)

LOIMAA/HÄMEENTIE Viime syksynä Novidan ammattiopiston Hämeentien yksikössä alkanut tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (tuva) on suunnattu henkilöille, joilla ei ole vielä Suomessa hankittua tutkintoa. Nykyinen koulutus on kolmen eri koulutuksen yhdistelmä.

– Kun ennen oli erikseen kymppiluokka ja lukioon sekä ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus, ne ovat nyt yhdistetty tähän samaan, erityisopettaja Katja Hakala taustoittaa.

Perusaineiden lisäksi tuva-ryhmässä harjoitellaan oppimisvalmiuksia ja -tekniikoita.

Koulutukseen voi hakea joko yhteishaun tai jatkuvan haun kautta. Aloituspaikkoja on 15, ja koulutus kestää maksimissaan 38 viikkoa eli yhden lukuvuoden. Tarvittaessa koulutusta voi jatkaa uuden haun kautta.

– Viime vuonna meillä pyörähti ryhmässä kaikkiaan 24 opiskelijaa, ja kaikki heistä saivat jatkopaikan. Osa kesken lukuvuoden.

Tuva-ryhmään ei voi kuitenkaan tulla vailla minkäänlaista suomen kielen taitoa. Toisaalta sinne voi tulla opiskelemaan suomea. Ennen kaikkea tuva-ryhmään kannattaa hakeutua, jos ei vielä tiedä, mitä haluaisi opiskella tai missä työskennellä tulevaisuudessa.

– Jokaiselle räätälöidään oma opintopolkunsa ja esimerkiksi syyslomaan mennessä pyrimme tutustumaan kaikkiin Novidan ammattialoihin ja lukiokoulutukseen.

Lisäksi opiskelija voi halutessaan mennä kahden viikon tutustumisjaksolle valitsemalleen alalle joko oppilaitokseen tai työpaikalle.

– Näin hän pääsee rauhassa katsomaan, jos ala tuntuu oikealta. Meillä säilyy edelleen opiskelupaikka kuukauden ajan.

Mikään ei myöskään estä solmimasta oppisopimuspaikkaa.

ELOKUUN 9. päivä startanneessa ryhmässä on kahdeksan opiskelijaa, joista kuusi on Ukrainasta tulleita nuoria. Lisäksi yksi puhuu äidinkielenään suomea ja yksi ranskaa.

– Meillä on erittäin kansainvälinen joukko, Hakala naurahtaakin.

Ukrainalaisnuoret Anastasiia Kvasko ja Mychailo Vanhela opiskelevat tuva-ryhmässä perusaineiden lisäksi suomen kieltä. Tähtäimenä heillä on lukio-opinnot ja sen jälkeen jatko-opinnot yliopistossa. Molemmat haluavat valmistua tulkiksi.

– Kielet ovat niin mielenkiintoisia ja rakastan niitä, Mychailo perustelee ammattihaaveitaan.

Anastasiia kertoo opiskelevansa suomen lisäksi englantia. Lisäksi hän osaa venäjän kieltä sekä vähän puolaa.

Myös Maksym Butrymillä on selkeät suuntaviivat tulevaisuudesta. Jalkapalloa FC Interissä Turussa pelaava nuorukainen aikoo hankkia liikunnanohjaajan tutkinnon. Myös ammattilaisura kansainvälisillä kentillä kiinnostaa.

14-vuotias Andrii Vikarii sanoo puolestaan, ettei ole vielä päättänyt, mitä hän haluaa tehdä.

– Opiskelen nyt täällä suomea, mutta en osaa sanoa vielä muuta.

Nellille tuva-ryhmä on tuonut yhdeksännen luokan jälkeen sopivan mietintätauon. Häntä kiinnostaa tällä hetkellä catering- tai kauneusala. Hän sanoo viihtyneensä kansainvälisessä joukossa erittäin hyvin.

– Kansainvälisyys on ollut tosi kiva, ja olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin.

Fakta

Mikä tuva?

Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus

Koulutukseen voi hakea joko yhteishaun tai jatkuvan haun kautta.

Koulutukseen voi hakeutua, jos ei ole suomalaista tutkintoa.

Vaatimuksena on välttävä suomen kielen taito.

Aloituspaikkoja on 15.

Koulutus kestää maksimissaan 38 viikkoa eli yhden lukuvuoden.