Alastaron kunnantalon kuntoa tutkitaan

0
Arkistokuva: LL.

LOIMAA/ALASTARO Loimaan kaupunki teettää Alastaron kunnantalon vuonna 1998 valmistuneeseen laajennusosaan sisäilma- ja kosteusteknisen kuntotutkimuksen. Tutkimus tilataan Sirate Group oy:ltä noin 18 000 euron arvonlisäverottomaan kattohintaan.

Kaupungin kiinteistöpäällikkö Harri Laaksonen kertoo, että rakennuksessa on ollut hieman ongelmia alapohjan kosteuden kanssa, eli muutamissa kohdissa on merkkejä rakenteiden läpi tulleesta kosteudesta.

– Tuleviin salaoja- ja hulevesikorjauksiin liittyen asiaa selvitetään hieman tarkemmalla kammalla, jotta voidaan todeta ja suunnitella myös mahdolliset muut korjaukset, jotka tulisi tehdä tässä yhteydessä.

Alastaron kunnantalossa toimii kaupungin tekninen toimi. Onko henkilökunta oireillut?

– Muutamilla henkilöillä on ollut ajoittain oireita, Laaksonen vastaa.

Kunnantalon vanhaan osaan tehtiin vastaava kuntotutkimus aiemmin tänä keväänä. Käyttäjäkokemusten ja tutkimustulosten perusteella kaupunki pyysi Sirate Groupia laatimaan tutkimussuunnitelman myös laajennusosasta.

Laaksonen kertoo, ettei vanhan osan kuntotutkimuksissa ilmennyt mitään hälyttävää, mutta korjattavia rakenteita löytyi muutamista tiloista.

– Tämän aikakauden rakennuksissa on usein ongelmana ilmavuodot lattian ja seinän sekä ikkunoiden ja muiden rakenteiden ja läpivientien liittymissä. Sen johdosta voi ulkovaipan rakenteista tulla jotain sisäilmaan, lähinnä lämmöneristeistä irtoavia kuitupäästöjä. Tai jos rakenteissa on kosteusvaurioitunutta orgaanista materiaalia, voi vuotojen kautta silloin kulkeutua mikrobeja tai voc-kaasuja sisäilmaan.

Voc-kaasuilla hän viittaa erilaisiin haihtuviin orgaanisiin yhdisteisiin, jotka voivat olla yksi syy sisäilmaongelmiin. Näiden kaasujen lähteitä voivat olla muun muassa rakennus- ja sisustusmateriaalit, huonekalujen materiaalit ja pesuaineet, mahdollisesti myös mikrobikasvustot.