Bisonsille kauden ensimmäinen voitto

0
Bisonsin Lauri Kallio nousi korille Loimaan tiistai-illassa. Kuva: Sami Ala-Kleme.

Bisons–Lahti Basketball 106–88.

KORIPALLO Bisons Loimaa jatkoi urakkaansa Miesten Korisliigassa tiistaina, kun Loimaan liikuntahalliin saapui vierailemaan Lahti Basketball. Kumpikin joukkue oli avannut kautensa kahdella tappiolla, mutta tiistain ottelun jälkeen Bisonsin voittosarakkeeseen lisättiin kauden ensimmäinen merkintä Lahti Basketballin edelleen metsästäessä omaansa.
Ottelun hahmo löytyy kuitenkin tappion kärsineen Lahti Basketballin riveistä. Joukkueen kapteeniksi tälle kaudelle nimetty 22-vuotias Erik Sajantila oli päättänyt bussimatkan aikana, että tiistai-iltana eivät pisteet hevillä Loimaalle jää. Nuori mies nakutti taululle peräti 49 pistettä ja napsi lisäksi seitsemän levypalloa. Sajantilalle ei kuitenkaan tulitukea juurikaan vierailijoilta löytynyt, kun seuraavaksi korkein pistemäärä kirjattiin Harrison Clearylle (11p).

Bisons sai onnistumisia läpi ottelun laajalla rintamalla. Ensimmäisellä puolikkaalla Dylan Painter (22p/9l/2t) operoi korin alla vakuuttavasti, kun taas toisella puolikkaalla kotijoukkueen parhaana palkittu DeVante Brooks (22p/15l) pääsi korin alla hyvään vauhtiin. Bisonsin isot miehet olivat liki pitelemättömiä lahtelaisvieraille miesten onnistuessa kahden pisteen suorituksissaan peräti 77 prosentin tarkkuudella.
Bisons onnistui myös kolmen pisteen viivan takaa kauden aikaisempiin otteluihin verrattuna kiitettävästi, kun kotijoukkue osui 11 kertaa 30:stä yrityksestä. Kaaren takaa lahtelaisia rankaisi muun muassa Isaac Davidson (22p/3l/3s) sekä kokonaisuutena hyvää alkukautta pelaava Emil Uotila (8p).
Bisonsin päävalmentaja Juri Heinämäki oli luonnollisesti tyytyväinen kauden ensimmäiseen voittoon.
– Teimme tänään omia juttujamme kentällä etenkin toisella puoliajalla hyvin. Toisella puoliajalla saimme hyökkäyksemme kulkemaan puolustuksen kautta. Saimme puolustuspäässä riistoja ja levypalloja, joista pääsimme juoksemaan helppoja koreja. 20 koriin johtanutta syöttöä verrattuna kymmeneen menetykseen on hyvä lukema, josta voimme olla joukkueena iloisia.

Bisonsin kausi jatkuu heti tänä perjantaina, kun joukkue matkustaa ensimmäistä kertaa tällä kaudella Pohjanmaalle, Lapuan Kobrien vieraaksi. Molemmat joukkueet ovat avanneet kautensa yhdellä voitolla ja kahdella tappiolla kolmesta ottelusta, joten odotettavissa on tasainen kamppailu sarjapisteistä.