Vanha Lintulan kauppa puretaan Hirvikoskelta

0
Kaivinkoneenkuljettaja Meelis Juganson rouhaisi ensimmäiset palat vanhasta liiketilasta keskiviikkona puolen päivän jälkeen.

LOIMAA Hirvikosken keskustasta puretaan entinen myymälärakennus, jossa ovat toimineet aikoinaan muun muassa Lintulan kauppa ja M-market. Työmaa-aluetta rajattiin keskiviikkona, jolloin alkoivat myös purkutyöt hiljalleen.

Kiinteistö oy Loimaan Keskustorin isännöitsijä Ritva Rajamäki perustelee rakennuksen purkamista sillä, että tilat ovat olleet tyhjillään jo vuosia. Hän sanoo, ettei liiketilan tiloja ole saatu vuokrattua tai myytyä.

Yksikerroksinen myymäläosa on runsaat 400 neliötä, ja se on valmistunut vuonna 1983.

Vanhan myymäläsiiven vieressä ja osittain siinä kiinni sijaitsee 11 asunnon kerrostalo, joka on rakennettu hieman myymälärakennusta myöhemmin. Purkutyöt eivät koske kerrostaloa.

Rajamäki kertoo, ettei tontin jatkokäytöstä ole vielä päätetty.

– Erilaisia vaihtoehtoja mietitään kovasti.

Työmaan aloituskatselmus pidettiin alkuviikosta. Myymälän purkaa Rakennepurku M&K oy.