Bisons hyytyi viimeisellä neljänneksellä

0
Pallossa oleva Devon Goodman oli Bisonsin parhaimmistoa, kun joukkue kärsi kirvelevän kotitappion Salon Vilppaalle. Kuva: Anu Vuorinen

Bisons–Salon Vilpas 79–90.

KORIPALLO Miesten Korisliigan runkosarja jatkui Bisons Loimaan osalta keskiviikkona, kun Loimaan liikuntahalliin saapui vierailemaan paikallisvastustaja Salon Vilpas. Varsinais-Suomen derbyssä salolaiset olivat parempia vahvemman viimeisen neljänneksen avulla.
Bisons sai otteluun vahvan alun. Etenkin kotihallissa tällä kaudella vahvasti esiintynyt biisonilauma hallitsi korinaluspainia molemmissa päissä kenttää vahvasti pelanneiden DeVante Brooksin (17p/10l) ja Dylan Painterin (15p/9l) johdolla. Vilppaan puolustuspelaaminen oli ajoittain suurissa vaikeuksissa Bisonsin hyvän pallonliikkeen kanssa ottelun ensimmäisellä puoliajalla, mutta vastaava tarina voidaan kertoa myös Bisonsin puolustuksesta. Etenkin salolaisten parhaana palkittu Teemu Suokas (18p/9s) löysi Bisonsin puolustuksesta aukkoja, joiden avulla salolaiset kampesivat itsensä puoliajalle vain neljän pisteen takaa-ajoasemassa.

Kolmannella jaksolla kumpikaan joukkue ei saanut hyödynnettyä etsikkoaikojaan. Vilpas pysyi ottelussa mukana hyvän kaukoheittopelin ansiosta upottaen kolmen pisteen heitot peräti 48 prosentin tarkkuudella. Bisons puolestaan oli ylivoimainen kolmen sekunnin alueelta, kun kotijoukkue viimeisteli korin välittömästä läheisyydestä peräti 50 pistettä huimalla 76 prosentin tarkkuudella. Bisonsin takakentällä kenties kauden parhaan ottelunsa pelannut Devon Goodman (18p/4l/9s) ruokki Painteria ja Brooksia, jotka olivat korin alla liki pitelemättömiä läpi ottelun.
Bisons kuitenkin hyytyi ottelun viimeisellä neljänneksellä pahasti Vilppaan koneen hyrskyttäessä täydellä teholla. Vierailijat veivät viimeisen jakson peräti lukemin 15–28 napaten samalla sarjapisteet mukaan Saloon 11 pisteen turvin.
Kotijoukkueen pääkäskijä Juri Heinämäki oli pettynyt ottelun lopputulokseen.
– Olimme selkeästi parempi joukkue kymmenen minuuttia ottelusta. Toisella jaksolla keskittyminen herpaantui, ja Vilpas tuli mukaan otteluun. Vilpas pelasi tietyissä tilanteessa kovempaa ja ansaitsivat tänään voittonsa. Emme toisella puoliajalla löytäneet isoja miehiämme korin alta enää niin hyvin, jolloin hyökkäys meni puskemiseksi. Harjoituksissa tulee palata jälleen perusasioiden ääreen ja hioa joukkuepeliä edelleen parempaan kuntoon. Emme voi tuoda liikaa uusia asioita kerralla, sillä peli menee sekalaiseksi.

Bisonsilla on peleistä taukoa viikon verran, sillä seuraavan kerran loimaalaiset nähdään Korisliiga-parketilla vierasottelussa Joensuun Katajaa vastaan lauantaina 25. marraskuuta.
Kotona pelataan seuraavan kerran puolentoista viikon kuluttua keskiviikkona 29. marraskuuta. kun liikuntahalliin saapuu vierailemaan aina vaarallinen Kouvolan Kouvot.