”Järkeä tarjolla paljon halvemmallakin”

0

Kyllä kaupat vetensä vielä saa myytyä ja hyvä olla kauppojen varastoissa vettä varalla seuraavaa putkirikkoa varten.

Ei lainkaan huono

Lehdessä murehdittiin jälleen kerran AU:n futsaljoukkueen heikkoja esityksiä toisella puoliajalla, muttei analysoitu syytä. Pelit nähneille se on kuitenkin selvä. Kunto loppuu kesken, jolloin tulee helppoja virheitä.

Rele

Moni uskoo että suomalaisten järki on pakkautunut yhteen paikkaa eli eduskuntaan. Silloin luulisi ettei virheille sijaa löydy. Mutta läpi meni hölmöyden huippukin taksilakikin ja hyvä ei takaisin tule. Toinen mitä täyspäinenkään ei tajua on Sote. Väitetään että terveyspalvelut paranisivat ja olisivat lähempänä ihmisiä koko maassa, kun terveyskeskuksiamme lopetettaisiin lähes kolmannes. Arkijärki tosin väittää että se olisi palvelujen pako! Hallinnon suuri menoerä on järki, tasokasta järkeä olisi tarjolla paljon halvemmallakin.

Taisto Levo

Kiitos paljon Matti Rautakummulle ja asentajalle. Katuvalot palaa taas Melliläntiellä,ei tarvitse pimeässä taapertaa.

PRS

Veden jakelun häiriöistä Humppilan Vesihuolto Oy on jo vuosien ajan aina ilmoittanut laskutetuille asiakkailleen lähettämällä heille tekstiviestin. Näin voisi Loimaan Vesikin tehdä.

Suosittelen

Olipa hyvä ja napakka läpileikkaus Suomen itärajan historiaan Niemelän Jarilta Loimaan Lehdessä 23.11. Siihen mahtui vähän ajateltavaakin.

Reijo Rajala

Iso kiitos Loimaan Viihdelaulajille kun toitte tullessanne hyvää mieltä ja musiikin iloa Tammi- ja Mirjakodin asukkaille ja henkilökunnalle. Käyntinne piristi mieltä, ja olihan se kivaa kun saatiin tanssiakin kuorolaisten kanssa.

Varokaa varasta keskustan parkkipaikan läheisyydessä. Autoni tuulilasin suojana oleva ”peite” lähti.

Palauta samaan paikkaan, tilanne on nähty