Pemamek on yhä suurin yhteisöveron maksaja – Loimaan Kaukolämpö nousi kolmanneksi

0
Pemamek maksoi veroja lähes 1,7 miljoonaa euroa viime vuonna. Kuva: LL arkisto.

LOIMAA Hitsaus- ja tuotantoautomaatiota valmistava Pemamek oli Loimaan suurin yhteisöveron maksaja viime vuonna, kuten edellisvuonna. Yhtiön verotettava tulo kasvoi yli 1,1 miljoonalla eurolla vuodesta 2021.

Kakkospaikan piti ilmanvaihtokoneita valmistava Vallox, jonka verotettava tulo oli melko tarkkaan ennallaan edellisvuoteen nähden.

Kolmannelle sijalle nousi Loimaan kaupungin tytäryhtiö Loimaan Kaukolämpö, jonka verotettava tulo kasvoi 2,4 miljoonalla edellisvuoteen verrattuna. Yhtiön toimitusjohtaja Tero Tähtinen kertoo myönteisen tuloksen selittyvän kertaluontoisella päästöoikeuksien myynnillä, joka ajoitettiin oikeaan ajankohtaan tulevia investointeja varten.

– Kaukolämmön viime vuoden tulos ei syntynyt varsinaisesta liiketoiminnasta, jonka kannattavuus laski 43 prosenttia, hän tarkentaa ja viittaa muun muassa polttoaineiden hintojen roimaan nousuun.

Yhtiön nousu yhteisöverolistalla ei selity taksojen korotuksilla, sillä kaukolämmön hintaa korotettiin kymmenellä prosentilla vasta tämän vuoden alussa.

Suomen Kasviöljykierrätys nousi neljänneksi suurimmaksi kasvattaen verotettavaa tuloa lähes 1,4 miljoonalla eurolla edellisvuodesta. Yhteisöverojen kärkiviisikkoon ylsi myös Mustialan Yhteismetsän Osakaskunta, jolla oli verotettavaa tuloa noin 400 000 euroa edellisvuotta enemmän.

Henkilönostimia valmistava Dinolift löytyy viime vuoden yhteisöverolistalta Aina Holdingin nimellä. Yhtiön verotettava tulo on lähes saman verran kuin edellisvuonna.

Kyse on omistusyhtiöstä, joka on tehty helpottamaan perheen sisäisiä omistusjärjestelyjä ja tulevaisuudessa vaiheittain tapahtuvaa sukupolvenvaihdosta. Toimitusjohtaja Karin Nars kertoo Dinoliftin olevan edelleen se yhtiö, joka valmistaa ja myy nostimia, kuten tähän saakka.

Vuoden 2021 verotilastossa kolmatta paikkaa pitänyt vakuutusyhtiö Lähi Tapiola Loimi-Häme ei löydy enää viime vuoden yhteisöveron maksajien kärkikymmeniköstä. Edellisvuoteen nähden kymmenen kärjestä on poistunut myös esimerkiksi Sallila Energia.

Yhteisöveroa peritään osakeyhtiöiden ja muiden yhteisöjen verotettavasta tuloksesta 20 prosenttia.

 

Suurimmat yhteisöveron maksajat 2022 (yritys, verotettava tulo, verot yhteensä)

Loimaa

1. Pemamek oy, 8 457 517 €, 1 689 071 €.

2. Vallox oy, 4 821 408 €, 967 282 €.

3. Loimaan Kaukolämpö oy, 3 339 333 €, 670 867 €.

4. Suomen Kasviöljykierrätys oy, 3 243 766 €, 651 753 €.

5. Mustialan Yhteismetsän Osakaskunta, 1 538 546 €, 407 715 €.

6. Aina Holding oy, 1 958 994 €, 394 799 €.

7. SL Rappaus oy, 1 912 888 €, 385 578 €.

8. Dometal oy, 1 445 009 €, 292 002 €.

9. Neljäsputti oy, 1 365 075 €, 276 115 €.

10. Loimaan Kivi oy, 1 095 909 €, 222 182 €.

11. Aristo oy, 1 035 809 €, 210 162 €.

12. Nordic Traction oy, 1 024 244 €, 207 849 €.

13. Mylenin Kauppa oy, 858 028 €, 174 574 €.

14. Tammelin Asset Management oy, 691 850 €, 140 757 €.

15. Maanrakennus Laatukaivuu oy, 687 640 €, 139 900 €.

16. Charmia Group oy, 662 651 €, 134 815 €.

17. Invenir oy, 627 069 €, 127 574 €.

18. Osuuspankki Harjuseutu, 615 760 €, 125 272 €.

19. JMP Yhtiö oy, 584 883 €, 118 989 €.

20. Kieku oy, 567 420 €, 115 435 €.

Oripää

1. Oripään Elementti oy, 1 113 080 €, 225 616 €.

2. Konepaja ja Puutarha O. Isotalo oy, 874 674 €, 177 935 €.

3. Farmimuna oy, 738 222 €, 150 193 €.

4. Mäkilän Tila oy, 351 973 €, 71 591 €.

5. Super Asfaltti oy, 348 594 €, 70 904 €.

6. Lankisen Tila oy, 319 496 €, 64 982 €.

7. Oripään Nostopalvelu Supernostot oy, 299 213 €, 60 855 €.

8. Lankisen Broileri oy, 275 571 €, 56 044 €.

9. Isofarmi oy, 228 069 €, 46 377 €.

10. Köymärin Tila oy, 220 958 €, 44 930 €.

Ypäjä

1. Riitalan Yhteismetsä, 796 781 €, 211 147 €.

2. Ypäjän Metalli oy, 981 003 €, 199 201 €.

3. Ypäjän Osuuspankki, 586 165 €, 119 250 €.

4. Apteekkarin Yrtti oy, 538 066 €, 109 404 €.

5. Palasen Tila oy, 288 714 €, 58 718 €.

6. Matti Vilhonen oy, 169 401 €, 34 438 €.

7. Toivo-Tek oy, 165 592 €, 33 663 €.

8. Ypäjän Puutuote oy, 113 725 €, 23 108 €.

9. I & R Kärkäinen oy, 95 257 €, 19 350 €.

10. Ypä-Kuljetus oy, 90 432 €, 18 368 €.

Jutun kuvatekstiä on korjattu klo 13.28: Pemamek maksoi veroja lähes 1,7 miljoonaa eikä lähes miljoona euroa, kuten alkuperäisessä kuvatekstissä kerrottiin.
Toisin kuin yhteisöverojutun listauksessa kerrotaan, Osuuspankki Harjuseudun kotipaikka on Oripää eikä Loimaa. OP Harjuseutu on selvittänyt asiaa verohallinnosta, ja verottajalla oli tiedoissaan virhe. Virhe on korjattu, ja ensi vuonna pankin verotiedot julkaistaan Oripään kunnan alla. Koska OP Harjuseudulla on toimipaikka molemmissa kunnissa, pankin maksamaa yhteisöveroa tilitetään sekä Oripäähän että Loimaalle kunnittaisten henkilöstömäärien suhteessa. Tämä tieto on lisätty ke 15.11. klo 14.16.