Varsinais-Suomen verolistan ykkönen on Raunion sahasta tuttu Pekka Kopra, ansiotulojen ykkönen loimaalaisyrityksen Jukka-Pekka Turpeinen

0
Westas Groupin Pekka Kopra. Kuva: Ari-Matti Ruuska.

Westas Groupin Pekka Kopra keräsi verotettavaa tuloa lähes 54 miljoonaa euroa. Hän on keskiviikkona julkaistun Varsinais-Suomen verolistan ykkönen ja koko maan kakkonen.

Kopra myi perheyhtiö Versowood Groupin veljelleen Ville Kopralle marraskuussa 2022.

Pekka Kopra jatkaa kuitenkin omistamansa Westas Groupin kanssa puunjalostusta Varsinais-Suomessa. Westas Group omistaa Raunion sahan Koskella.

Kopra maksoi Versowoodin myyntituloistaan veroja yli 18 miljoonaa veroja.

– On tilipäiviä, nyt pitkä ja sitkeä työrupeama tuotti tulosta, kertoo Pekka Kopra.

– Arvasin, että nimeni nousee sille veropäivänä, mutta en arvannut nousevani koko Suomen kakkoseksi.

Versowood on Kopran mukaan Suomen suurin yksityinen puunjalostusyritys, Westas Group neljänneksi suurin.

Kopra kertoo olevansa kiitollinen pitkästä kokemuksestaan perheyritys Versowoodissa. Nyt hän jatkaa puunjalostuksen parissa, mutta kilpailijana omassa yhtiössään.

– Perheyrityksessä ei ole aina helppoa. Tulin lähteneeksi omille poluilleni. Perheen erilleen ajautumisesta on kirjoitettu kirjassakin.

– Puunajalostuksen hyvä tilanne teki perheyhtiön kaupat mahdolliseksi, taustoittaa Naantalissa asuva Kopra.

Varsinais-Suomen tulolistan kakkonen on Lauri Mäenpää . Hän on LVS Brokersin perustaja. LVS Brokers tunnettiin Omalaina-pikavippifirmasta.

Mäenpään pääomatulot olivat 12 miljoonaa euroa.

Varsinais-Suomen verolistan seuraavat sijat menevät Vaisteen perheelle. Heikki Vaisteen verotettava tulo vuonna 2022 oli 12,1 miljoonaa euroa.

Heikki Vaiste on turkulainen kiinteistöneuvos. Hän on ollut julkisuudessa viime aikoina kiistellyn Pukkilan alueen omistajana.

Heikki Vaisteen pojat Matti ja Mikko . löytyvät seuraavilta sijoilta. Heistä kumpikin keräsi 7,5 miljoonan euron verotettavat tulot.

Liikemies Pasi Runolan tulot viime vuonna olivat 6,8 miljoonaa euroa.

Kauppias Hannu Aaltosen tulot olivat 6,3 miljoonaa euroa.

Eniten ansiotuloja Varsinais-Suomessa keräsi loimaalaisen huippukannattavan Suomen Kasviöljykierrätys Oy:n toimitusjohtaja Jukka-Pekka Turpeinen , 986 000 euroa.

Pääomatulojen puolella ykkönen oli siis Kopra.

Ruoan kotikuljetuspalvelu Woltin myynyt Miki Kuusi nousi koko Suomen suurituloisimmaksi. Kuusen verotettavat tulot olivat lähes 79,5 miljoonaa euroa. Kuusen tulot olivat lähes kokonaan pääomatuloja.

Toiseksi suurimmat yhteenlasketut ansio- ja pääomatulot olivat Varsinais-Suomen ykkösellä Pekka Kopralla.

Kolmanneksi suurimmat tulot olivat Supercellin perustaja Ilkka Paanasella . Paanasen tulot 28,9 miljoonaa euroa.

Verohallinto julkaisi viime vuoden verotiedot keskiviikkona.

Loimaan Lehti julkaisee keskiviikkoaamuna myös verokoneen, josta voit katsoa Varsinais-Suomen tulo- ja verokärjen sekä hakea nimellä henkilön verotietoja.

Kerromme keskiviikkona myös alueen suurimmat yhteisöverojen maksajat paikkakuntakohtaisesti.