Joulukaktus pitää pintansa perinteenä

0

Joulukaktuksesta puhutaan ja nimikkeenä se on yleistynyt niin, ettei aina ole ihan selvää, mistä kasvista täsmällisesti on kyse.

Joulukaktus (Schlumbergera x buckleyi) ja marraskuunkaktus (Schlumbergera truncata) – myös syyskaktuksena tunnettu – nimittäin muistuttavat toisiaan niin suuresti, että varma erottaminen on vaikeaa.

Tämän kertoo myös floristimestari Taina Lehtonen Somerolta Kukkakeskus Kaupilta. Hänen mukaansa kasvin nimi kerrotaan välillä ihan senkin mukaisesti, että milloin se kukkii.

Onhan olemassa myös pääsiäiskaktus (Hatiora gaertneri) sekä helluntaikaktus (Hatiora rosea). Näiden kohdalle syntyy kuitenkin jo joitakin selvempiä ulkonäöllisiä eroavaisuuksia.

Puhutaan talvikaktuksista (Schlumbergera), joista syys-, marraskuun- ja joulukaktukset kuuluvat kaktuskasveihin (Cactaceae). Ne puolestaan kuuluvat lehtikaktuksiin. Yhteistä niille on helppohoitoisuus, ja ovatpa ne myös varsin yleisiä.

Tärkeää joulukaktuksen hoidossa on saada aikaan oikea vuosirytmi, jolloin se ilahduttaisi kotona juuri joulun aikaan, eli sillä olisi luontainen – ja joulunviettoon sopiva – lepojakso ja kasvuvaihe.

Ja ellei ihan täsmälleen se kukkisi jouluna, niin ainakin se muistuttaisi heleän punaisten kukkien värillään joulusta. Toisaalta on olemassa myös vaaleanpunaisia tai jopa valkoisia joulukaktuksen kukkia.

Nämä kasvit tykkäävät valoisasta ja viileästä. Kesäksi se on hyvä viedä ulos ja ottaa sisälle vasta hyvissä ajoin ennen pakkasia. Silloin on todennäköisempää, että joulukaktuksesta tulee joulun kukka ja se myös kukkii jouluna.

Teksti ja kuva Sauli Kaipainen / Paikallislehti Somero

Joulukalenterissa uusi juttu joulun odotukseen joka aamu 24.12.2023 asti. Joulukalenterin tuottavat yhteistyössä Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan Lehti, Salon Seudun Sanomat, Somero-lehti ja Uudenkaupungin Sanomat.