Miksi autoja kuvattiin Hirvikoskella…?

0
Hirvimetsän päiväkoti LL Arkisto

Kyllä EU tuilla kelpaa talollisten elellä ja ostella komeita traktoreita. Niillä kelpaa jälkikasvun ajella rallia keskellä kaupunkia öiseen aikaan, aiheuttaen melkoista meteliä ja jopa vaaraa. Kumma kun siihen ralliajoon yöaikaan ei pystytä puuttumaan. Poliisit ajelevat vaan päivällä ees taas…..jättäisivät vähemmälle ja liikkuisivat joskus iltaöisinkin. Moni ois hyvin kiitollinen.

Luistelijat pelloille leikkimään

 

 

Käsittämätöntä, että pidetään kiinni rauhanajan sopimuksista. Nyt on poikkeustila, ettettekö te päättäjät vieläkään tajua, että nyt on poikkeustila. Silloin mielestäni kaikki asiat tehdään vain suojatakseen Suomea.

aika loppuu, jos ei toimita

 

 

Minkähän takia eräs henkilö, kuvasi kaikki autot maanantai aamuna ennen klo:9:ää, jotka ajoivat Hirvimetsän päiväkodin ohitse?

Kaikki ajoi hiljaa ja varoen muita tiellä liikkujia

 

 

Suomen Pisa-tulokset ovat siis laskeneet hurjaa vauhtia jo vuodesta 2006 lähtien. Eli lapset eivät opi enää niinkuin ennen. En kyllä ihmettele yhtään, kun kuulemma lapset saavat pitää kännyköitä tunnilla mukana. Toivottavasti Loimaan kouluissa on asia hoidettu kuntoon. Minusta sen kännykän voisi pitää lokerossa koko päivän. Ei se auta, jos joka välitunti räplätään facebookia, tiktokia ym. Sitten ne asiat pyörivät mielessä koko oppitunnin ajan ja taas tulee kiire seuraavalla välitunnilla laitteelle. Eihän se keskittyminen voi olla kunnollista silloin. Tulkitaanko perusoikeuksia joskus liiankin laveasti tässäkin asiassa? Toinen vaihtoehto on, että vain kerran päivässä voi yhdellä välitunnilla tai ruokatunnilla vilkaista, onko kotoa tullut todella kiireellisiä viestejä. Lisäksi opettajilla pitää olla oikeus ainakin korottaa selvästi ääntään kurin palauttamiseksi. Ja oikeus antaa metelijöitsijöille jälki-istuntoa ja jopa poistaa luokasta lopputunnin ajaksi. En tunne Loimaan käytäntöjä, mutta joka tapauksessa opettajien valtuuksia lienee syytä tarkastella lakien ja asetusten ym. ohjeiden rajoissa.

Matti Ojala

 

 

Laittakaa nyt jo ihmeessä valmiutta ja kalustoa itärajalle.

Tästä naapurista ei voi tietää