Loimaan verotoimiston ovet sulkeutuvat vuoden lopussa

0
Loimaalaiset joutuvat jatkossa hakemaan verotoimiston palvelunsa Turusta. Loimaan asiointipiste sulkee ovensa pysyvästi 31. joulukuuta. (Kuva: Kalle Rajala)

LOIMAA Verohallinnon Loimaan asiointipiste sulkeutuu pysyvästi 31. joulukuuta. Ensi vuoden alusta alkaen lähin käyntiasiointipiste sijaitsee Turussa.

Lounais-Suomen verotoimiston verojohtaja Martti Henttula sanoo, että olennaisin syy sulkemiselle on taloustilanteen kiristyminen, joka vaikuttaa myös Verohallinnossa.

– Meidän on pakko tehostaa toimintaa ja hakea säästöjä.

Verohallinto on myös mukana valtiovarainministeriön vetämässä valtion yhteisessä työympäristö- ja palveluverkkohankkeessa, jossa viranomaispalveluja viedään yhteisiin toimipisteisiin.

– Lounais-Suomen verotoimistoon kuuluu Varsinais-Suomi ja Satakunta, ja esimerkiksi Porinkin piste on siirtymässä uusiin tiloihin. Työ etenee maakunnittain.

Loimaan pisteen sulkemiseen vaikuttavat myös alhaiset asiakaskäyntimäärät, jotka ovat Henttulan mukaan olleet jo pitkään laskussa. Tähän saakka Loimaan asiointipisteeseen on voinut varata ajan ja siellä on voinut asioida kerran viikossa. Henttula sanoo, että päivässä on ollut varattavissa noin viisi aikaa.

– Kuukaudessa se on tarkoittanut noin 20 aikaa ja vuodessa vajaa 200. Aina kaikki ajat eivät ole kuitenkaan menneet.

Hän toteaakin, että kaikista asiakaskontakteista vain yksi prosentti on enää asiakaspalvelupisteissä käyviä.

Työntekijöihin verotoimiston sulkeminen ei Martti Henttulan mukaan vaikuta.

– Loimaalla on kymmenen hengen toimipiste, eikä siellä ole tiedossa nyt irtisanomisia. Tavoitteena on, ettei henkilöstövähennyksiä jouduta tekemään tulevaisuudessakaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän