Ruusut ja risut lukijoilta sairaanhoidolle

0
Kuvituskuva, LL Arkisto

oli ilo katsella punaposkisia koululaisia pulkkamäessä joka ainoassa lumiaurauskasassa. Suokaamme heille talven riemut nimimerkki

Ohi ajanut

Loimaan kaupungilla ei ole yhtään hommat hallitsevaa viranhaltijaa kaikki teetetään konsulteilla.

Kalliiksi tulee

Olikohan just sun lapsi, joka loikki keskiviikkona 15.40 hämärissä, siltatyömaan kohdalla ajoradalla koska joutui väistämään nostohommissa olevaa raskasta kalustoa sekä kahta pakettiautoa. Pahimpaan ruuhka-aikaan. Näiden urakoitsijoiden välinpitämättömyyden ymmärtää vielä jotenkin, mutta poliisin välinpitämättömyyttä ei niinkään. Tietoisia asiasta olette varmuudella olleet ja lienee joku teillä ymmärtää lakipykälienkin päälle.

Matti Ojala,viime tiistain LL, puhuu asiaa taas kerran,kiitos Matti!

Mä vaan

kiitoksia kåista

Kaikki kirjoitukset, joissa kuvataan sotaa, ihannoidaan isänmaallisuutta, urhoollisuutta tai puolustustahtoa, itsenäisyyden juhlapuheet, kunniamerkkien jakotilaisuudet, sota aiheiset elokuvat, sarjakuvat, sodanaikaiset marssit jne. Kaikki tämä on mielestäni sotapropagandaa. Ne ovat sitä siksi, että ne ruokkii, vahvistaa ja ylläpitää meissä käsitystä että sota on jotain luonnollista, inhimilliseen olemassaoloon kuuluvaa. Ne kaikki myös vähentävät meitä rauhanomaisten keinojen käyttämiseen kriisitilanteiden selvittämisessä.

Taisto Levo

Tyks sairaanhoito piiri. outoa touhua, me potilaat ollaan teidän armoilla.

Naapuri läänissä parempi

Lämmin kiitos Loimaan sairaalan päivystys maanantaina 20.11 aamupäivällä. Sain empatiaa, hoitoa ja avun!

Migreeniputki katkesi

Miksi, oi miksi Loimaan pitää teettää mainoskrääsää myyntiin markkinointi tarkoituksessa? Ekologisten arvojen ja toimintatapojen esiintuonti olisi parempaa mainosta tänä päivänä. Krääsän olisi pitänyt jäädä viime vuosituhannelle.