Näemme jokainen ympäristömme omien silmiemme ja oman maailmankatsomuksemme läpi. Jokainen asia, jonka kohtaamme, kulkee oman läpinäkymättömän seinän lävitse muodostaen oman todellisuutemme. Emme esimerkiksi voi tietää, näemmekö värejä tai kuulemmeko musiikkia samalla tavalla. Toisen todellisuus voi olla toiselle silkkaa utopiaa, fantasiaa tai täydellistä harhaa. Jokainen elää omassa kuplassaan.
Kuplia elämäämme muodostuu muutenkin kuin puhaltamalla saippuavettä mökin pihalla. Ihmisten yksilöllisiä kuplia on tutkittu runsaasti, ja vuorovaikutuksessa näistä kuplista käytetään yleensä nimitystä sosiaalinen kupla. Sosiaalinen kupla käsitteenä tarkoittaa tilannetta, jossa on helppoa etsiä omia mielipiteitään vahvistavaa sisältöä, ja jossa näin henkilön jo olemassa olevat mielipiteet ja uskomukset vahvistuvat. Tätä termiä käytetään etenkin sosiaalisesta mediasta, mutta samaa ilmiötä tapahtuu jatkuvasti myös oikeassa elämässä.

Yksi negatiivisimmista seurauksista, joita nämä kuplat aiheuttavat, ovat yhä voimakkaammat ja kärjistetyt mielipiteet. Toisaalta tähän ilmiöön ja polarisaation lisääntymiseen on kenties vain yritetty etsiä nopeaa syytä sosiaalisen median algoritmeista. Syyte somea vastaan ei kuitenkaan ole oikeutettu, koska akateeminen tutkimus itse asiassa osoittaa, että hyvin harvat ihmiset ovat jumittuneet sosiaalisen median piileviin kupliin. Mutta ketä syyttää, jos ei sosiaalista mediaa? Kenties vika olisi kerrankin meissä – ihmisissä.
Kuplat voivat kuitenkin olla myös hyvästä. Olen itse huomannut, että voin ilmaista itseäni, omaa tyyliäni, mielipiteitäni sekä tunteitani sitä vapaammin, mitä enemmän vietän aikaa samanmielisten ihmisten kanssa. Pystyn kertomaan esimerkiksi ystävilleni mitä vain, kun tiedän, että heidän reaktionsa on useimmiten myöntelevä ja ymmärtävä. Kuplassa onkin hyvin turvallista ja jopa kotoisaa elää. Jokaisella, minullakin, on halu pitää kiinni omista uskomuksistaan ja ympäröidä täten itsensä samankaltaisilla ajatuksilla.

Kuten saippuakuplat, myös sosiaaliset kuplat silti hajoavat itsestään tai osuessaan johonkin. Vaikka eläminen niissä usein tuntuu ihanalta, niiden puhkeamisen jälkeen saattaa nähdä maailman kauheampana kuin se on. Pudotus siitä, millaisena kuvittelee maailman, voikin olla erittäin suuri. Kun nimittäin tottuu ymmärtäväisyyteen, hyväntahtoisuuteen ja positiivisuuteen ympärillään, kuinka voi enää kohdata kaikkea pahaa maailmassa?
En tiedä, ovatko sosiaaliset kuplat lopulta hyvä vai huono juttu, mutta silti voin olla varma siitä, että ihminen pysyy ihmisenä. Nautimme vastakkainasettelusta, riidoista sekä tuomitsemisesta. Vaikka kuinka syyttäisimmekin algoritmeja, kuplia ja muuta, polarisaationkin aiheuttaja on aina se yksi surullisenkuuluisa eläin – ihminen.

Mona Lehto

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän