LOIMAA Ensimmäisen adventtisunnuntain lisäksi Loimaan kaupunginkirkossa oli syytä juhlaan, sillä samalla vietettiin kirkon viisikymppisiä. Musiikkiesitykset, huumori ja historiikit värittivät juhlapäivää.
Vuosien nopea kuluminen hämmästytti monia juhlaan osallistuneita. Juuri valmistunut kattoremontti ja vuosien saatossa muillakin korjauksin ehostettu Kaupunginkirkko kohoaa katukuvassa edelleen moderninoloisena.
Vuonna 1973 valmistunut kirkko on näihin päiviin asti herättänyt keskustelua varsin poikkeavalla arkkitehtuurillaan. Lukander & Vahteran arkkitehtitoimiston suunnittelema rakennus saa kuitenkin seurakuntalaisilta kehuja.
– Se on kaunis ja tyylikäs, seurakunnan päiväkuoron jäsen Eija Jussilainen totesi.
Kehuja saa myös alttariseinän viereinen ikkuna; siitä kun näkee vuodenajat ja tähtitaivaan. Lisäksi valonkajo siivilöityy ikkunan läpi kauniisti sisään kirkkoon.
Rovasti Oiva Alanen kehuikin saarnassaan kirkon huikeita mittasuhteita ja suojan antavia muotoja.
– Olen viehättynyt näkymään, jonka viisto katto muodostaa katsottuna urkujen puolen perältä. On kuin meitä suojaisi valtava telttakangas.
Juhlaan osallistunut Erkki Koivisto kiteyttikin, ettei kahta samanlaista kirkkoa ole.
PAREMPIA aikoja Koivisto kuitenkin toivoi tulevaksi. Positiivista hänen mielestään on, että olemme yhtenäinen kansa ja seurakuntaelämä on muuttunut hyvään suuntaan.
Mutta lisää väkeä, etenkin nuoria aikuisia, kaivataan toimintaan mukaan. Koiviston tytär, kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Eliisa Jaatinen näki vapaaehtoistyön lisäämisen yhtenä keinona seurakuntalaisten osallistamiseen mukaan toimintaan.
Jo nyt vapaaehtoiset voivat olla jakamassa ehtoollista yhdessä papin rinnalla. Jaatisen mukaan myös kinkeri- ja pyhäkoulukulttuuria tulisi elvyttää.
– Uudistukset virkistävät pienempiä alueita. Seurakunta ollaan me kaikki.
Seurakunnan henkilökuntaan ollaan tyytyväisiä. Ihmiset ovat mielissään pappien ja kanttorien ihmisläheisyydestä ja että joukkoon on tullut nuoria tekijöitä.
TARINOITA riitti aiemmasta henkilökunnasta, kun Osmo ja Marja Leikola pääsivät ääneen.
Pariskunnan esityksessä fakta ja fiktio sekoittuivat niin luontevasti, ettei kuulija enää tiennyt mikä on totta ja mikä tarua. Väkisinkin jäi miettimään, että näinköhän pappi Marita Koivunen-Sätilä tosiaankin tupsahti Kaupunginkirkon katolta suksineen, keskelle juoruavia rouvia?
Kirkkoherra Seppäsen hyppyrinä kirkon katto joka tapauksessa tunnetaan, joten jokin perä tarinassa lienee.
Entinen suntio Eino Knuutila kertasi puolestaan kirkon virallista historiaa.
– Kaupunginkirkko on satama, johon seurakuntalaisten on hyvä ankkuroitua, hän päätti esityksensä.
TYÖKESKUKSEN nimellä alkuun kulkenut Kaupunginkirkko on aina ollut monitoimitila. Tätä ajatusta edelleen vaalitaan. Se myös toteutuu konkreettisesti, kun itse kirkko avautuu suoraan seurakuntasaliin.
Lisäksi rakennuksen useat muut huoneet tarjoavat mahdollisuuden kuoroille ja muille harrastuksille.
Kirkon tarjoamaa tunnelmaa pidetään intiiminä, vuorovaikutuksellisena ja arkkitehtuuria aikaa kestävän pelkistettynä.
– Lapsena tuntui, että (Kaupunginkirkko) ei ole kirkko ollenkaan, mutta sen arvon olen ymmärtänyt vasta aikuisena. Se palvelee seurakuntaa laajasti monitoimitilana monen ikäisiä. Se on hyvä asia, kirkkovaltuutettu Tarja Mäki-Punto Ristanen totesi.
Seuraavaa viittäkymmentä vuotta kohti mennään.
Heidi Nurminen
