Voi näkyisipä linnunrata! – Sopiva käytös ja taivaan merkit varmistivat vanhalle kansalle hyvän sadon

0
LL Arkisto/Matti Helin

– Maatalousyhteiskunnassa ihmiselle tärkein asia oli se, millainen sato seuraavana vuonna tulee. Kaikki pyöri sen ympärillä, Suomen maatalousmuseo Saran museolehtori Sanna Kiertonen valistaa vanhoista ajoista.

Jos tuli huono sato, se tiesi vähintään nälkää, ja usein muutakin kamaluutta. Niinpä tulevasta yritettiin saada selkoa etukäteen vaikka millaisin keinoin ja sato-onnea yritettiin varmistaa käyttäytymällä tietyllä tavalla.

Erityisasemassa oli se, mitä tapahtui joulunaikaan.

– Suurin osa vanhan kansan enteistä liittyi tulevan vuodentulon ennustamiseen, oli joulu tai ei. Jouluna tapahtuvilla asioilla oli kuitenkin erityispaino, toisaalta kristinuskon suuren juhlan ja toisaalta pimeimmän vuodenajan takia. Vanhastaan myös vuosi vaihtui jouluna, ja monet nykyäänkin käytetyt uudenvuoden taiat tehtiin alun perin joulunpyhinä.

 

 

– Esimerkiksi joulun ”mässäilyllä” oli maaginen ulottuvuutensa, sillä ylenpalttisella ruokamäärällä taattiin, että vuoden päästä on mahdollisuus samanlaisiin kekkereihin.

Jouluruokia ja joskus myös juomia annettiin myös talon eläimille, ja tietysti hengille – joulupöytää ei korjattu yöksi pois, jotta vainajahenget ja kodinhaltiat pääsivät myös juhlasta osalliseksi.

Ruokia saatettiin jättää myös vaikkapa tiettyjen puiden juurellekin.

– Moinen ”tuhlaus” ei olisi tullut kysymykseenkään muuna vuodenaikana, sillä ruokaan suhtauduttiin kunnioittavasti ja säästeliäästi, ja nälkä oli pelätty ja tuttukin vieras entisaikoina. Eli tietyllä tapaa nykyajan kerskailevalla joulun kulutusjuhlalla on vahvat juurensa.

Annanpäivä oli ennen vanhaan joulukuun puolivälissä ja silloin aloitettiin jouluvalmistelut oluen panemisesta leipomiseen.

– Annan leipomuksiin kuului myös erityisten paistinkakkujen tekeminen ja niitä kierreltiin naapureissa pyytämässä. Paistinkakut takasivat antajalle leivän riittämisen koko vuodeksi ja hyvän kalastusonnen.

Monista tarinoista tutuilla jouluoljilla kaunistettiin tuvan lattia, mutta ne symboloivat myös viljapeltoa.

– Oljilla povattiin sato-onneakin. Niitä heiteltiin kurkihirren ja katon väliin ja katsottiin, kuinka paljon olkia jäi orsien päälle. Mitä enemmän, sen parempi sato.

Joskus sadon varmistaminen vaati melkoisia suorituksia ja tarkkuuttakin.

– Miesväen humaltuminen joulupöydässä katsottiin hyväksi enteeksi. Mitä raskaammin isännän pää nuokahteli, sitä painavampia olisivat viljantähkät seuraavana syksynä. Kaatua ei kuitenkaan humalassa saanut, sillä silloin vilja meni lakoon tai sato epäonnistui.

 

 

Enteistä tärkeimpiä olivat säähän liittyvät ennustukset.

– Jouluyön kirkas tähtitaivas tiesi hyvää ruissatoa, mutta jos pakkanen äityi niin purevaksi, että katajan neulaset punertuivat, tiesi se hallaista kesää.

Yleensä joulun ajan säätä tulkittiin kuitenkin niin, että se ennakoi ikään kuin ”pikakelauksella” tulevan vuoden sääoloja.

– Eli millaiset ilmat oli joulunpyhinä, niin seuraava vuosi noudatteli samoja polkuja. Myös ajateltiin, että joulun ja juhannuksen ilmat korreloivat keskenään: joulun kirkkaat ilmat tiesivät poutia juhannuksena ja tuiskut vastaavasti sadetta.

Joulun suvi, pääsiäisen lumi.

Mitä jouluna, sitä juhannuksena.

Varsinkin joulua edeltäviä tuiskuja toivottiin.

– Ei valkean joulun takia, vaan siksi, että se ennusti juhannusta edeltävää sadetta, mikä tunnetusti ”sataa laariin”.

Tiedä sitten, kumpaa sitä toivoisi tapanin aattoyölle, kirkasta taivasta vai pyryä – tähtikirkas taivas lupasi vanhan kansan mukaan hyvää sienikesää ja pyry taas hyvää marjasatoa.

Saiskos molemmat?

 

 

Monet vanhan ajan joulunajan uskomukset liittyivät myös päivän pituuden tarkkailuun.

– Ennen vanhaan päiviä Tuomaan päivän ja joulun välillä sanottiin ”pesäpäiviksi” tai että ”päivä on pesässä”, sillä aurinko ei näyttänyt noina päivinä liikkuvan lainkaan.

Jos pesäpäivinä aurinko vähänkään pilkahti, tiesi se lämmintä ja kuivaa kesää.

Jos talvipäivänseisauksena aurinko paistaa niin kauan, että rakuuna ehtii hevosen selkään ja alas, tulee kesästä poutainen ja kuiva, Sanna Kiertonen siteeraa vanhaa sanontaa.

– Uskottiin myös, että yksikin kirkas päivä pesäpäivien aikaan tiesi yhdeksän päivän poutajaksoa juhannuksen tienoilla.

– Myös karhu oli pesässään ja karhun talviunen ajateltiin olevan makeimmillaan, joten sitä ei sopinut pesäpäivinä häiritä kovaäänisellä työnteolla, kuten puiden hakkaamisella tai ”metsän rikkomisella”. Muuten karhu kosti raatelemalla karjaa tulevana kesänä.

Jos pesäpäivinä oli kova pakkanen, sanottiin että ”pakkanen palaa pesässään” ja sydäntalvesta tuleekin leuto.

 

 

– Se tiesi vanhan kansan mukaan hyvää vuotta, jos joulun ja uudenvuoden välillä näkyy taivaalla linnunrata.

Tiedämme siis, mitä tiirailemme välipäivinä.