Alexander Stubb Loimaalla: ”Saamme olla Suomessa rauhallisin mielin”

0
LL Arkisto

LOIMAA Kokoomuksen presidenttiehdokkaan Alexander Stubbin sunnuntaina Varsinais-Suomeen ulottunut Yhdistävä kiertue oli kandidaatin näköinen: Loimaan jäähallilta Stubb lenkkeili yhdessä kannattajaporukan kanssa kohti kuntoportaita, jossa oli tarjolla puheita, selfieitä ja lämmintä mehua. Tervetulleeksi hänet toivottivat Tarja Mäki-Punto-Ristanen ja hiihdon olympiamitalisti Kari Ristanen.

– Alexin kampanja sopii reippaille ja sporttisille ihmisille, vähän uudenlaistakin tyyliä. Haluamme olla positiivisin mielin oman ehdokkaan takana, Mäki-Punto-Ristanen sanoi ja kertoi kampanjatiimin nimenomaan tiedustelleen liikunnallista paikkaa.

EPÄVARMA maailmantilanne puhututti myös kokoomuksen vaalikiertueella. Stubbin mukaan Suomen näkökulmasta saamme kuitenkin olla rauhallisin mielin.

– Meillä on kolme vahvaa lukkoa: oma vahva puolustus, Naton ja EU:n jäsenyydet ja puolustusyhteistyössopimus jenkkien kanssa.

Myös presidentin tehtävät Stubb tiivisti kolmeen teemaan: ulkopolitiikkaan, ylipäällikkyyteen ja arvoihin.

– En ole koskaan uskonut sellaiseen johtamiseen, joka on ikään kuin käskyttämistä. Johtaminen on enemmän läsnäoloa ja kuuntelemista, yhdessä tekemistä. Itse haluaisin rakentaa avointa ja kansainvälistä Suomea.

Vaalikiertueella olemista Stubb kutsui hirvittävän kivaksi, vaikka takana on jo viisi kuukautta edustamista.

– Joka paikassa on ollut todella paljon porukkaa, mikä tuo uskoa ja toivoa koko kampanjaan.

Outi ja Pauli Perho Ypäjän asemalta pitivät Stubbin kampanjan liikunnallista kärkeä hyvänä hoksauksena. He aikoivat itsekin lähteä yhteislenkille ja yhdistivät tilaisuuteen myös tuttujen tapaamisen.

– Kansakunta vaatii liikuntaa. Sosiaali- ja terveysmenotkin vähän säästyisivät, kun ihmiset kävisivät pari kolme kertaa viikossa tunnin lenkillä.

Stubbissa heihin vetosivat myös meriitit sekä sisä- että ulkopolitiikasta, asialliset mielipiteet tenteissä ja monipuolinen kielitaito.

– Seuraan kaikki A-studiot, A-talkit ja ajankohtaisohjelmat ja ehdokkaat tarkkaan, Outi Perho kertoi.

Loimaalainen Erkki Suomäki naureskeli, että mikäli Linnan juhliin ei tipu kutsua, piti tulevaa presidenttiä saapua katsomaan ennalta.

– Kysymyksiä ei hirveästi ole, nehän on kaikki jo telkkarissa käyty läpi. Kaikki ehdokkaat ovat päteviä, mutta Stubb vaikuttaa vahvimmalta edustamaan Suomea. Hän on sporttinen ja tervejärkinen, habitus ihan loistava. Kyllä siitä Sauli hyvän seuraajan saisi, vähän nuoremmankin, ettei mennä Amerikan tyyliin, Suomäki kertoi ja totesi myös arvojensa kohtaavan ehdokkaan kanssa jo oman yrittäjätaustan vuoksi.