AU:lle kolmas perättäinen maalin tappio

0
Jani Luoma sai syöttöpisteet Rei Hodan kahteen osumaan. (Kuva: Henrik Siiskonen)

Alastaron Urheilijat – Liikunnan Riemu 3–4 (2–3).

Alastaron Urheilijoiden vuosi 2024 alkoi Futsal-Liigassa samalla tavalla kuin vuosi 2023 päättyi. Teemana oli jälleen maalin tappio, kun AU kohtasi loppiaisena Loimaalla jyväskyläläisen Liikunnan Riemun.

AU sai otteluun tykkilähdön ja näytti siltä, että pahoista poissaoloista ei oltu moksiskaan. Kuudessa minuutissa joukkue hankki jo parin maalin johtoaseman. Asialla oli kahdesti ”syyskauden timanttinakin” tunnettu Rei Hoda. Kumpaankin maaliin esityön teki Jani Luoma. Jälkimmäinen maaleista aiheutti huvitusta, kun Luomalle ei tyhjä maali maistunut, vaan kikkailujen päätteeksi hän ampui tolppaan. Hoda oli kuitenkin kärppänä irtopallossa ja ampui pallon pömpeliin. Samalla tulisieluinen vasuri siirtyi joukkueen sisäisen maalipörssin kärkeen yhdeksällä osumallaan.

Viininpunaisten johto ei kantanut tauolle asti, vaan vieraat kirivät kiinni ja menivät vielä maalilla ohitse. Heidän prässipelinsä toimi hyvin ja isännät eivät pystyneet niin pitkiin pallonhallintajaksoihin kuin olisivat halunneet. Lisärasitteena oli, että joukkueen riketili täyttyi jo hyvissä ajoin jakson puolivälissä. Riemun tasoitusosuma tulikin kympin rankkarista, kun joukkueensa kaikissa maaleissa mukana ollut Juuso Eteläpää ohitti AU-kassari Eeli Aaltosen.

Puoliajalle siirryttiin tilanteessa 2–3. Toisen jakson tarkoituksena oli pitää nollat omissa ja painella ohi. Tavoite ei kuitenkaan toteutunut, kun jyväskyläläiset pääsivät tuplaamaan johtonsa heti jakson ensimmäisellä minuutilla AU:n huolimattomasta pallonmenetyksestä. Tasainen peli tuotti kummallekin joukkueelle maalipaikkoja, mutta Riemun tolppien välissä Eino Muhonen kesti isäntien hyvätkin laukaukset muutamalla hyvällä heittäytymistorjunnalla. Tuhannen taalan tontit jäivät puuttumaan.

Viimeisen viiden minuutin koittaessa kotijoukkue lähti hakemaan kavennusta ja tasoitusta maali tyhjänä. Ylivoimapeli pyöri nätisti, mutta päättäväisyys ja viimeinen silaus jäivät puuttumaan. Hyviä paikkoja yritettiin rakentaa pitkään ja hartaasti, mutta samalla se valutti hiekan loppuun tiimalasista. Nähtyä suoraviivaisempi yritys tuotti tulosta lopulta viisi sekuntia ennen päätössummeria, kun Aladin Ljesnjanin löysi takatolpalta Riku Tammisen kaukokudillaan. Kavennus tapahtui kuitenkin liian myöhään ja AU ei päässyt enää koskemaan palloon Riemun keskialoituksen jälkeen.

Tuloksena kolmas perättäinen maalin tappio. Tiukkojen pelien on pikaisella vauhdilla käännyttävä toiseen suuntaan. Liian monta tasaista peliä on päättynyt Alastaron osalta nollaan sarjapisteeseen. Tämän viikon lauantaina on uusi yritys, kun Alastaron Urheilijat kohtaa Loimaalla kansainvälisiä tähtipelaajia vilisevän FC Kemin. Tuohon otteluun viininpunaiset saavat lisää ukkoja kehiin, kun pelikiellot on kärsitty Tuomas Happosen ja Juuso Loposen osalta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän