”Kun oppii keskittymään, niin oppii myös jääkiekkotaitoja”

0
U18-joukkue on valmentajien mukaan kasvanut kauden aikana henkisesti paljon. Pelaajat tietävät, ettei jääkiekko ole pelkkää maalintekoa, vaan välillä pitää myös varjella omaa maalia ja kamppailla.

JÄÄKIEKKO Tällä kaudella Loimaan kiekkoylpeyden vanhin kentällä hurmannut ikäryhmä on U18-joukkue, joka pelaa Suomi-sarjaa Pirkanmaan lohkossa. Hieman ennen kauden alkua edustusjoukkue päätti epämieluisan lohkojaon vuoksi luopua 3-divisioonan sarjapaikasta, ja edarin nuorisokaarti liittyi yli-ikäisinä U18-ryhmän mukaan.

– Tärkeintä oli saada pojille pelipaikka ja sarjan säännöt sallivat aika laajan ikähaitarin. Valmennuspäällikön pitää katsoa, ettei ihan ylivoimaisia pelaajia oteta mukaan, vaan että peluutetaan oikeantasoisia pelaajia joukkueessa, vastuuvalmentaja Tommi Pietiäinen selventää.

2004-syntynyt Jami Mäkilä kertoo pelaamisen junnuissa olleen yli-ikäisenäkin mukavaa. Viime kaudella Tutossa kiekkoillut 2006-syntynyt Aapo Rantasalo teki paluun Loimaalle ja kertoo joukkueen pelin asettuneen uomiinsa alkukauden hakemisen jälkeen.

Pietiäisen mukaan yli-ikäisistä ei ole pahemmin muiden joukkueiden tahoilta marmatettu, ainakaan silloin, kun Rockets otteluissa kaatuu. Pelit ovat olleet hyvätasoisessa lohkossa pääosin tasaisia, ja Rockets keikkuukin tällä hetkellä hyvissä kyttäysasemissa lohkon kolmostilalla.

– Tosi vauhdikkaita, laadukkaita ja pääosin siistejä pelejä ollut kaikki, ja niistä jokainen oltaisiin voitu voittaa tai hävitä, Pietiäinen kertoo.

Valmentajat Janne Nurmikko ja Tommi Pietiäinen kehuvat poikien tekevän treeneissä mitä pyydetään. Panostettu on myös oheisharjoitteluun ja peleihin valmistautumiseen.

Vastuuvalmentaja Pietiäinen ja valmentaja Janne Nurmikko kehuvat pelaajien kasvaneen henkisellä tasolla huimasti kauden aikana. Kavereita ei syytellä virheistä, vaan joukkueessa on hyvä ja tsemppaava ilmapiiri. Nuorilla pelaajilla keskittyminen saattaa välillä karata, kun tuomarit ja vastustajat pääsevät ihon alle. Pietiäisen mukaan jokainen joukkueesta osaa pelata, mutta jos keskittyminen menee vääriin asioihin, niin joukkue on heti vaikeuksissa.

– Tämän ikäisillä pojilla on tärkeää, että saadaan tunteet pidettyä aisoissa. Pitää sietää sitä, ettei aina päästä yrittämään maalia, vaan välillä pitää myös puolustaa ja kamppailla.

– Kun on opittu keskittymään, niin on opittu myös jääkiekkotaitoja. Niitä on vaikea oppia, jos keskittyminen menee jatkuvasti kaikkeen muuhun.

Nurmikko on valmentanut joukkueen 2003–2004-syntyneitä pelureita aiemminkin, mutta Pietiäiselle pääosa pojista on uusia valmennettavia. Pelaajien vanhemmista koostuvat huolto- ja toimihenkilöporukat saavat kaksikolta vuolaat kiitokset, sillä joukkuetta on mukava valmentaa hyvän porukan kanssa.

– Meillä ei suurimpana tavoitteena ole ollut sarjan voitto, vaikka jokaista peliä tietysti lähdetään voittamaan. Tärkeintä oli saada pojille joukkue, jossa jatkaa harrastusta.

– Se on ollut se ykkösjuttu. Tämä kuulosti mukavan totiselta projektilta ja sillä Tommi sai minutkin puhuttua tähän mukaan. Kun ei kummankaan omat lapset tässä pelaa, niin nämä talkoot raavitaan sieltä omasta laatuajasta, Nurmikko nauraa.

Rocketsin maalijuhlia on tällä kaudella saatu juhlia 79 kertaa, eli reilut viisi ja puoli kertaa ottelua kohden.

Rocketsin U18-joukkueella on jäljellä vielä 10 ottelua, joista kuusi pelataan kotihallissa. Edessä on myös vierasmatkat Kangasalalle, Ylöjärvelle, Huittisiin ja Lahteen. Pelaajat ja vanhemmat hankkivat varoja joukkueelle järjestämällä yhden junioriturnauksen ennen joulua, mutta muuten kulut on katettu pelaajien kuukausimaksuista.

– Vaikka matkat tässä lohkossa ovatkin hieman pidempiä, on pojille toisaalta ollut piristävää pelata eri joukkueita vastaan, kuin niitä, joita vastaan on pelattu ihan pikkupojista asti.

– Kauheasti sponsoreita tai tukijoita tällä joukkueella ei ole, vaan aika nollista lähdettiin tähän kauteen, Pietiäinen summaa.

Seuraava Rockets U18 kotiottelu Loimaan jäähallissa lauantaina 13.1. klo 12.30. Vastustajana Lahden Pelicans Team.

Julius Alaranta on jakanut kiekkojen liimausvastuun tasaisesti Jasper Kuunilan kanssa.

Rockets U18 kaudella 2023–2024

Maalivahdit

Julius Alaranta 2006

Jasper Kuunila 2005

Kenttäpelaajat

Manu Mäenpää 2005

Joonas Suonpää 2007

Oskari Virtanen 2005

Niko Taberman 2008

Niklas Ristimäki 2006

Leevi Ojuri 2007

Aapo Rantasalo 2006

Viljami Ylösmäki 2006

Leevi Raatikainen 2007

Lauri Raatikainen 2004

Niklas Vieno 2004

Eetu Mäkilä 2004

Niko Rajala 2004

Jami Mäkilä 2003

Saku Ristimäki 2006

Valtteri Ylösmäki 2004

Joona Kukkula 2005

Niko Elomaa 2007

Tiitus Salonen 2003

Vastuuvalmentaja Tommi Pietiäinen

Valmentaja Janne Nurmikko

Joukkueenjohtaja Anu Kleme

Huoltajat Juha Alaranta, Hannu Raatikainen ja Jussi Kuunila

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän