Lumikasat kummastuttavat Kopittelijoita

0
LL-arkisto

Suomessa on tapana hankkia tieto kuluttajalta, miten maamme talous makaa. Mutta mistäpä kuluttaja tämän vaikean tiedon tilastamme voisi haistaa? Vai onko se heille vaan päähän jostain takertunutta tietoa? Totta puhuen kuluttajien näkemyksen taloutemme tilasta meille sanelee paljolti media. Kuluttajat lukevat miten meillä pyyhkii ja sen mukaan joko säästetään tai hummataan. Yhtä hyvin voisi kysyä sitä, mikä on median luottamus talouteemme. Medialta joka meitä niin monessa ohjailee, milloin hyvässä milloin taas pahassa.

Taisto Levo

 

 

Ei Stubbia presidentiksi, pitää vaan rikkaiden puolta.

Vaihtoehtoja muitakin

 

 

Kopeissa hyvä kirjoitus, terveyspalvelut huononee ja näin se oikeasti on. Vuositarkastukseen pitää jokaisen halukkaan päästä, ei hoitajan kuulu kysellä.

 

 

Päiväposti jakoi joulukuun puolivälissä Suopellon alueella kirjeitä vääriin laatikkoihin ja osa ihmisistä ei palauttanut niitä postiin tai oikeisiin laatikoihin. Voisiko posti palkata lukutaitoisempia jakelijoita?

Tärkeä kirje

 

 

Kyllä Prisman kokoisessa marketissa pitäisi ainakin kahvio olla.

Evakon poika

 

 

Näkyvyyttä ja liikennettä haittaavat lumivallit ja -kasat pitäisi korjata pois Satakunnantien reunoilta ja jalkakäytäviltä. Vai kevätkö vasta hoitaa asian?

Tuomari evp

 

 

Miten Loimaan kaupunki toimii Satakunnantien työmaan suhteen nyt? Hukumme lumeen. Varatalkkarit eivät ota toimeksiantoja. Katu ja jalkakäytävät ovat kaupungin tai urakoitsijan huoli. Kohta emme uskalla ajaa pihasta kadulle. Konsulttiko tarvitaan?

Taas harmistunut

 

 

Kiitos Erkki Kalliolle lintuaiheisista jutuista ja kuvista! Niitä on ilo lukea ja katsella.

 

 

Tyks kuormittuu liikaa jos sinne siirretään kauheesti päivystyksiä. Se ei ehdi hoitaa kaikkia, sit odotat siellä monta tuntia että pääset lääkäriin. Entäs kun tulee paljon läheisistä kunnista yö päivystykseen potilaita, hätä tapauksia ym, miten ehtivät hoitaa, onko lääkäreitä tarpeeksi, sekä että onko paikkakunnilla ambulansseja tarpeeksi.

Nyt ei hallitus ole ajan tasalla päätöksissään

 

 

Nuorissa on tulevaisuus eritoten paikallisissa nuorissa.

Numero 5

 

 

Varpukujalla kolataan lumikasoja naapurin tontille jo aamulla aikaisin. Tämä on lopetettava heti. Jokainen pysyköön omalla tontillaan.

Sorrettu eläkeläinen