Kun olin kymmenvuotias, käytin äitini valitsemia vaatteita. En murehtinut juurikaan ulkonäköäni tai vaatteideni trendikkyyttä. Leikin siskojeni vanhoilla leluilla ja puhuin mielikuvitusystäväni kanssa. Olin lapsi. Nykyään katsoessani kymmenvuotiaita en tunnista heissä enää omaa lapsuuden itseäni, huolettomuutta tai äidin valitsemia vaatteita.
Ajan kuluessa ihmisen elinkaari muuttuu. Keskimääräinen elinikä kasvaa, lapsia saadaan myöhemmin, eläkeikä nousee ja lapset varttuvat entistä nopeammin. Yhteiskunnan muutokset vaikuttavat tähän kaikkeen, ja nämä ilmiöt puhututtavat paljon. Lasten ja nuorten nopea aikuistuminen on myös muuttanut muotoaan. Ennen se tarkoitti ehkäpä nopeaa itsenäistymistä ja vastuunkantoa, mutta nykyään nopea aikuistuminen on enemmänkin ulkonäköpaineita ja murheita pienestä pitäen.
Synnyin vuonna 2005 ja voin silti samaistua useisiin kokemuksiin monista sarjoista, elokuvista, leikeistä ja muistoista yli viisi vuotta vanhempien nuorten kanssa. Toisaalta samaistuspinta viisi vuotta nuorempien kanssa on miltei olematon. Lapsuuden kehitys onkin ollut erittäin nopeaa viime vuosina, ja kuuluminen samaan sukupolveen ei enää välttämättä tarkoita samankaltaista lapsuutta tai elämää ollenkaan.
En tunnista lapsuutta esimerkiksi suurempien kaupunkien katukuvassa vastaan kävelevissä lasten kaveriporukoissa, jotka näyttävät ulkonäöltään 20-vuotiailta. Heillä on samoja merkkilaukkuja, sähkötupakoita, kenkiä, aurinkolaseja ja meikkituotteita kuin aikuisilla. He kävelevät, vitsailevat ja kiroilevatkin kuin aikuiset. Ainoa havainto, jolla nämä lapset voi edes erottaa aikuisista, on heidän pituutensa.
Myös somessa jo alle 11-vuotiaat tekevät videoita, joissa he puhuvat, pukeutuvat ja meikkaavat kuin aikuiset. Heillä on uusimmat puhelimet ja he käyttävät monia satoja euroja ulkonäköönsä. Joka päivä tuntuukin siltä, että vastaani kävelee ja ilmestyy vain kutistettuja aikuisia lasten sijaan.
Oikeat aikuiset usein myös kauhistelevat kaupunkien lapsiporukoita ja nuorisoa, jotka myös vihastuttavat monia. Mutta miksi he käyttäytyvät niin? Ovatko he itse valinneet nopean aikuistumisen ja “huonon” käytöksensä?
Samat ihmiset, jotka usein valittavatkin lasten ja nuorten käytöksestä, ovat heitä, jotka ovat kasvattaneet nämä lapset. Lapsi ottaa vaikutteet ympäristöstään. En toisaalta ihmettele, että lapset varttuvat niin aikuismaisiksi, sillä ilmastoahdistus, ulkonäköpaineet, korona-ajan vaikutukset, konfliktit ja epävarmuus ovat kohdanneet heidätkin tavalla tai toisella.
Jos lasten ei anneta olla lapsia, he muuttuvat aikuisiksi. Ehkä kymmenen vuoden päästä jo kolmevuotiaat valitsevat omat vaatteensa äitiensä sijaan.
Mona Lehto