Tämä kolumni syntyi suuressa epäinspiraation puuskassa. Sanoin päivällispöydässä puolisolleni: ”Ei huvita yhtään kirjoittaa. Mitä jos käsken tekoälyn kirjoittaa kolumnin ja lähetän sen eteenpäin tekoälykritiikkinä? Yksikään toimittaja ei varmaan koskaan ole keksinyt tätä.”
Tämän puuskahduksen seurauksena pyysinkin Chat GPT:tä kirjoittamaan kolumnin, jossa se kritisoi itse itseään. Se kirjoitti muun muassa, että tekoälyn pitää muistaa olevansa ihmisen kehittämä ja kyettävä myös myöntämään puutteensa. Lisäksi se kirjoitti, ettei tekoäly voi ”korvata ihmisen ainutlaatuista kykyä empatiaan, luovuuteen ja moraaliseen pohdintaan”. Ei ihan huonoja ajatuksia siihen nähden, että näiden kirjoittamiseen ei tarvittu aivoja.
Niin, ei tarvittu aivoja – siinäpä se.
Käytän joskus tekoälyä tiedonhaun ja ideoinnin tukena silloin, kun se sopii projektin luonteeseen. Oikein käytettynä tekoäly ei ole hullumpi apulainen. Ongelmissa oltaisiin viimeistäänkin silloin, jos lähettäisin toimitukseen tekoälyn kirjoittaman kolumnin, koska ei juuri nyt huvita kirjoittaa itse.
Vastaavaan törmään opettajana säännöllisesti ja tulevaisuudessa yhä useammin. Chat GPT:n maneerit ovat niin tutut ja selkeät, etteivät sellaiset kirjoitelmat tietenkään mene läpi, mutta asian todistaminen vaatii ylimääräistä työtä, ja muutakin tekemistä olisi. En kerta kaikkiaan jaksaisi käydä oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa taas uudestaan keskustelua siitä, miksi koulutyöt täytyy tehdä itse, tai muuten ei opi. Jos aikaisemmin opettajalle saattoi viedä kirjoitelman, jonka oli kopioinut netistä, säästää tekoäly nyt tiedonhakuunkin menevän vaivan ja kirjoittaa koko roskan minuutissa. Pahimmassa tapauksessa opiskelija vain kopioi tekoälyn tuottaman tekstin sellaisenaan ja lähettää sen eteenpäin edes lukematta. Silloin myös lähdekritiikki loistaa poissaolollaan.
Ajattelunkin voi ulkoistaa. Olen ollut huolissani ihmisten aivoterveydestä – myös omastani – sillä sosiaalinen media tarjoaa niin paljon nopeaa viihdettä, että todellinen itsensä haastaminen on vähentynyt. Nyt itsensä haastamisen vaatimus väistyy entisestään. Mutta kuka viitsii edes lukea tekstin, jota kukaan ei ole viitsinyt kirjoittaa?
Oma huolenaiheensa ovat tekoälyn tuottamat kuvat. Jo nyt on nähty tilanteita, joissa kokeneetkaan tahot eivät ole erottaneet oikeita valokuvia tekoälyn luomista. Miten sitten sellaiset ihmiset, jotka eivät suhtaudu lähteisiin kriittisesti – esimerkiksi ne opiskelijat, jotka eivät edes lue tekstiä, jonka lähettävät eteenpäin omanaan?
Tekoälyn minulle kirjoittama kolumni korosti ihmisen ja tekoälyn yhteistyötä. Tekoäly onkin hyvä renki mutta huono isäntä – mutta voidaanko joskus olla tilanteessa, jossa tekoäly onkin isäntä?
En pidä tekoälyyn liittyviä pelkoja välttämättä liioiteltuina. Tulihan sosiaalisesta mediasta ja älypuhelimista erottamaton osa arkeamme vain muutamassa vuodessa tavoilla, joita emme osanneet ennustaa. Osaammeko ennustaa tekoälyn tulevaisuuden?
Mira Kreivilä