Äänestin kirjeitse vuonna 2019, kun kirjeäänestys tuli ensimmäisen kerran mahdolliseksi. Minun piti pyytää kahta todistajaa vahvistamaan, että olen saanut äänestää vapaasta tahdostani ja salassa. Espanjankieliset todistajani yrittivät ymmärtää englanninkielistä tekstiä ja totesivat lopulta, että luottavat sanaani siitä, että todistus on äänestämistä varten.
Täällä Chilessä opin arvostamaan sitä, että suomalaisissa vaaleissa saa äänestää kirjeitse ja ennakkoon. Kun täällä haluttiin nostaa äänestysprosenttia vuonna 2022, äänestämisestä tehtiin pakollista sakon uhalla. Chileläiset mediat uutisoivat tammikuussa, että yli 100-vuotias alzheimeria sairastava vastaanotti sakon äänestämättä jättämisestä kansanäänestyksessä. Sen sijaan vankilassa oleva chileläinen tuttuni ei saanut äänestää, koska vangeille ei järjestetty äänestysmahdollisuutta.
Chilessä järjestettiin vastikään kansanäänestys uudesta perustuslaista, joka on peräisin oikeistodiktatuurin ajalta. Latinalaisen Amerikan sotilasdiktatuurien jälkeiset nuoret demokratiat elävät edelleen diktatuurien aikaisten perustuslakien, infrastruktuurin ja rakenteiden mukaisesti, mikä paljastaa demokratian haurauden. Chilen jakautuminen poliittisesti tekee uuden perustuslain hyväksynnästä vaikeaa, sillä ehdotukset eivät ole poliittisten puolueiden yhdessä tekemiä ja edusta näin koko kansaa.
Maa on jakautunut oikeistoon ja vasemmistoon. Monet oikeiston kannattajat ovat ”cuicoja”, sana, jolla viitataan yläluokkaisiin ja etuoikeutettuihin ihmisiin. Kysyin eräältä kaverilta kerran, ovatko vuokranantajani cuicoja, mikä huvitti kaveria. Hän kertoi, etteivät vuokranantajani ihan yllä yläluokkaan, vaikka ovatkin varakkaampia kuin suurin osa chileläisistä. Cuicot puhuvat kuulemma eri tavalla, he käyttävät erilaista murretta ja sanoja kuin muut. Cuicot myös pukeutuvat eri tavalla kuin muut. Näitä seikkoja on vaikeaa huomata ulkomaalaisena. Sen sijaan en ole voinut olla huomaamatta, että paikalliset ovat hyvinkin avoimia poliittisista kannoistaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
Viime sunnuntaisten Suomen presidentinvaalien aikaan mietin viime vuosien tapahtumia Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Vanhoissakaan demokratioissa ei kannattaisi pitää demokratiaa itsestäänselvyytenä, kalliona, joka pitää huolta kansalaisistaan. Päinvastoin, ehkä se onkin kuin puutarha, josta meidän kansalaisten täytyy pitää huolta, ei pelkästään vaalien alla vaan myös niiden välillä, eikä pelkästään kauniina päivänä vaan erityisen paljon huonolla säällä.
Jos demokratian paras puoli on se, että se pitää huolta ihmisoikeuksista, sen toteutuminen vaatii yhtä lailla näiden oikeuksien pitkäjänteistä turvaamista.
Emilia Voltti