Hurrikaanille kotivoitto ja kolme pistettä

0

Hurrikaani–Ducks 3–0 (25–18, 25–17, 25–15).

LENTOPALLO Hurrikaani-Loimaa vankisti asemiaan runkosarjan kärjessä keskiviikon kotivoitolla Vantaa Ducksista. Sarjakärjen ja liigajumbon välinen tasoero näkyi räikeästi kaikessa tekemisessä. Vaikka Santeri Välimaan sairastumisen takia Leevi Väänänen pääsi pelaamaan liigakauden ensimmäisen pelin passarina, kotijoukkueen pelaamista se ei haitannut yhtään.
– Totta kai alussa hiukan jännitti, mutta kaverit tekivät pelaamisestani helppoa, joukkueen parhaana palkittu Väänänen kommentoi.
Myös verkon toisella puolella operoi Väänänen, Leevin isoveli Joona. Tällä kertaa pikkuveli vei pidemmän korren isoveljestä.
Ottelu kesti ”vain” reilun tunnin, mikä kertoo kotijoukkueen ylivoimasta. Viime peleissä Hurrikaanilla oli ollut vaikeuksia selvästi heikompiaan vastaan, mutta tällä kertaa se otti isännän otteet heti ensimmäisestä pallosta alkaen. Eniten joukkue paransi syöttöpelaamista, jolla se murjoi Ducksin vastaanoton riekaleiksi. Kuusi ässää on hyvä määrä kolmeen erään, mutta sitä enemmän se sai omalla syöttövuorolla pitkiä pisteputkia.
– Tämä oli meiltä hyvä esitys kauttaaltaan. Käytettiin omat paikat ja oltiin torjunta- ja puolustuspelaamisessa vahvoja, Hurrikaanin päävalmentaja Olli Kuoksa summasi.
Kuoksa vaihtoi jo ensimmäisessä erässä Greg Pettyn tilalle Väinö Rahkon, ja toisessa erässä Nooa Marttila sai tehdä tilaa Kasimir Vuoriselle. Kumpikaan Petty tai Marttila ei pelannut huonosti, vaan vaihdoilla Kuoksa halusi antaa peliaikaa tällä kaudella enemmän vaihdoissa olleille yleispelaajilleen.

Ottelun hienoin hetki koettiin toisen erän alussa, kun Hurrikaanin Eetu Häyrinen sai tehtyä 4 000. liigapisteensä. 31-vuotias Varkauden Tarmon kasvatti pelaa Hurrikaanissa ensimmäistä kauttaan ja on ollut koko kauden joukkueelleen tärkein yksittäinen pelaaja. Keskiviikkonakin Häyrinen paukutti 16 pistettä, jonka lisäksi hän päätti jatkopallotilanteita fiksusti.
– Häyrinen on pelannut hyvin. Olen sitä mieltä, että mies pystyy vieläkin parantamaan, parasta Häyristä emme ole vielä nähneet, päävalmentaja paljasti.
Kolmen erän ottelusta kävi selväksi, että kotijoukkue on kulkenut kauden voitosta voittoon ja vieraat kärsineet pitkiä tappioputkia. Mitä pidemmälle ottelu meni, sitä isommaksi kasvoi tuska Ducks-leirissä. Hurrikaanin torjunta vaimensi Ducksin hyökkäyksiä tehokkaasti, mikä sai vierasjoukkueen räiskimään palloa päämäärättömästi. Erityisesti 20-vuotiaalla Nico Mäki-Valtarilla oli vaikeuksia hyökkäyspelaamisessa. Hakkurin teholukema oli lopulta surullinen -7.
– Hurrikaani oli tänään huomattavasti parempi, siitä ei ole kahta sanaa. Jotain pitää keksiä, että saadaan parempi ilme kentälle, vantaalaisten käskijä Juho Rajala sadatteli.
Rajalan tuska näkyi ottelun jälkeen miehen kasvoilta. Loimaalla Hurrikaani riisui Rajalan joukkueen täysin aseista.
Vastaavasti loimaalaisten leirissä pelin jälkeen näkyi pelkästään iloisia katseita. Ottelun iloisin ja samalla helpottunein oli Väänänen, joka aiheestakin palkittiin ottelun parhaana. Väänäsen pelaaminen osoitti, että kotijoukkueen kokoonpano on niin laadukas, etteivät muutamat pelaajavaihdot hetkauta sen tekemistä yhtään.
Tasaisesta joukkueesta Häyrinen keräsi 16 pistettä ja molemmat keskipelaajat Daenan Gyimah ja Miika Haapaniemi yhdeksän pistettä.

Runkosarjan voitto on loimaalaisilla omissa käsissä. Sillä on vielä jäljellä KyKy-Betset sunnuntaina, jonka jälkeen se pelaa vielä Turussa Tutoa vastaan, ja runkosarja päättyy 9.3. pelattavaan kotipeliin Akaa-Volleyta vastaan.