Kansanopisto ostaa Hanhenpuiston 42 000 eurolla

0
Hanhenpuisto sijaitsee Hanhentiellä Hirvikoskella. Kuva: LL arkisto.

LOIMAAN kaupunginhallitus päätti myydä Hirvikoskella sijaitsevan Hanhenpuiston kiinteistön Loimaan evankelisen kansanopiston säätiölle.

Tammikuun loppuun mennessä kaupunki oli saanut kiinteistöstä yhden ostotarjouksen. Säätiön tekemä tarjous oli 42 000 euroa, ja kyseisellä summalla kaupunki myy kiinteistön säätiölle.

Vajaan 6 300 neliön tontilla sijaitsee alun perin erityisryhmille tarkoitettu rakennus, joka on valmistunut vuonna 1997. Rakennuksen yhteenlaskettu pinta-ala on runsaat 500 neliötä.

Kansanopisto on ollut Hanhenpuistossa vuokralaisena viime vuodet.

Rakennuksessa toimii parhaillaan kansanopiston pyörittämä perheryhmäkoti, joka on suunnattu Suomeen yksin saapuneille alaikäisille maahanmuuttajanuorille (LL 26.9.2023).

Kansanopiston rehtori Tuomas Lankinen perustelee kiinteistön ostamista sillä, että Hanhenpuisto on käyttökelpoinen tila, joka sijaitsee lähellä kansanopistoa. Ennen perheryhmäkotia rakennuksessa majoittui noin vuoden verran Ukrainasta saapuneita pakolaisia.

Asuntolamaisena yksikkönä Hanhenpuisto parantaa kansanopiston asuntolakapasiteettia, joka on Lankisen mukaan liian pieni.

Aikaisemmin rakennuksessa on toiminut muun muassa autismiyksikkö. Kyseinen asumisyksikkö muutti aikanaan pois, ja yhtenä syynä olivat rakennusta vaivanneet alapohjan kosteusongelmat.

Lankinen kertoo, että kansanopisto tulee saneeraamaan kiinteistön salaojituksen. Hänen mukaansa tulevat remonttikustannukset vaikuttivat osaltaan siihen, miksi säätiön tekemä ostotarjous kiinteistöstä oli sen verran alhainen.

Kaupungin kannalta Hanhenpuiston myyminen liittyy laajempaan suunnitelmaan luopua niistä kiinteistöistä, jotka eivät ole sen omassa käytössä tai ovat vajaakäytössä tai tyhjillään (LL 14.10.2023).