Kesätyöhaku käy jo kuumana – Parhaat hakijat halutaan kiinnittää nopeasti

0
Pemamekillä robotiikkaspesialistina työskentelevä Eeli Pulkkinen sanoo tulleensa viime vuonna ensin kesätyöntekijäksi taloon ja jääneensä sen jälkeen pysyvästi töihin (Kuva: Sari Holappa)

LOIMAAN SEUTU TE-palveluiden yrityspalvelujen asiantuntijalla Timo Laaksolla on lohdullista kerrottavaa kesätyöhakemuksia laitteleville, sillä paikkoja on hänen mukaansa hyvin tarjolla Loimaan seudulla.

– Kesätyötilanne on ainakin kohtuullinen tai jopa hyvä.

Muutosta viime vuoteen ei ole Laakson mukaan kuin rakennusalalla. Sen sijaan palveluala, metallipuoli ja hoiva-ala tarjoavat töitä samaan malliin. Hän sanookin, että jos hakijalla on motivaatiota, töitä on tarjolla.

KILPAILU hyvistä kesätyöntekijöistä on sen verran kovaa, että työnantajan on oltava nopea, jos hän haluaa saada parhaat kiinnitettyä. Loimaan Prisman päivittäistavaran myyntipäällikkö Anne Lehto sanoo heidän tekevän sen vuoksi ensimmäiset kesätyösopimukset jo heti helmikuun alussa.

– Kaikilla yrityksillä on niin kova tarve saada hyviä tekijöitä, että kun sopiva osuu kohdalle, yritämme varata hänet nopeasti.

Turun Osuuskaupan kesätyöhaku alkoi heti tammikuun alussa, jolloin myös ensimmäiset hakemukset tulivat. Loimaalle aiotaan palkata Lehdon mukaan noin 20 työntekijää, joiden lisäksi otetaan noin kymmenen nuorta Tutustu ja tienaa -kesäharjoitteluohjelman kautta.

MYÖS Pemamek oy:ssä pyritään kiinnittämään parhaat hakijat mahdollisimman nopeasti. Henkilöstöpäällikkö Elina Arppe sanoo heidän kesätyöhakunsa alkaneen loppiaisen jälkeen ja loppuvan maaliskuun alussa. Jo nyt hakemuksia on tullut noin 300. Kesätyöprojektista heillä vastaa HRD-Specialist Emilia Pöllänen.

– Vaikka olimmekin varautuneet isoon määrään, kiinnostus kesätyöpaikkoja kohtaan on yllättänyt meidät positiivisesti. Viime vuonna saimme noin 700 hakemusta, Arppe kertoo.

Etsinnässä on 40–50 tekijää erinäköisiin työtehtäviin. Paikkoja on auki sekä tuotannon että toimiston puolella.

– Joihinkin kesätyöpaikkoihin on tullut jo yli 40 hakemusta.

Arppe sanoo, että heidän toiveena on löytää myös sellaisia työntekijöitä, jotka pystyvät jatkamaan kesän jälkeen vaikkapa osa-aikaisina tai tekemään esimerkiksi opinnäytetyönsä yritykseen.

– Haluamme kiinnittää parhaat osaajat jo kouluaikana meille.

KESÄREKRYTOINTI on hyvässä vauhdissa myös Someron Säästöpankin Loimaan konttorissa. Kesätyöntekijöiden rekrytoinnista vastaava rahoituspäällikkö Mari Moisio sanoo haun avautuneen kaksi viikkoa sitten, ja tähän mennessä hakemuksia on tullut Loimaan alueelta parikymmentä. Loimaan toimipisteeseen haetaan kesäksi yhtä asiakaspalvelijaa, joka työskentelisi osittain myös Forssan konttorissa.

– Emme ole määritelleet varsinaisesti kriteereitä hakijoille, vaan etsimme hyviä tyyppejä, koska kyse on asiakaspalvelusta.

Plussaa hakijalle on Moision mukaan paikallisuus, vaikka hakemuksia on tullutkin useammalta paikkakunnalta.

– Sellaisiakin hakijoita meillä jo on, jotka ovat täältä päin, hän kiittelee.

TAVARATALO Hintakaaren rekrytoinnista vastaava Seasons Hr Management oy:n palvelupäällikkö Anniina Saarni sanoo, että Loimaalle etsitään kahta kesätyöntekijää toukokuun alusta elokuun loppuun. Lisäksi on tarkoitus palkata nuoria, joilla on mahdollisuus Loimaan kaupungin myöntämään kesätyötukeen.

– Esimerkiksi kukkien kasteleminen on sellaista, johon tarvitaan paljon apukäsiä, Saarni mainitsee ja kertoo lisäksi, että Loimaan tavarataloon on toivottu myös sellaista työntekijää, joka tietäisi hiukan enemmän työkalu- ja autopuolen asioista.

Muuten kriteereitä ei ole tarkkaan rajattu.

– Kokemus kaupan alalta on plussaa, mutta tärkeintä on osata vastaanottaa asiakkaat niin, että hänellä on tervetullut olo.

HENKILÖSTÖPALVELUALAN yritys Eezyn kesätyöhaku on alkamassa näinä päivinä. HR-asiantuntija Jenni Puskala sanoo heillä olevan Loimaalla useita asiakasyrityksiä. Eniten on tarjolla teollisen alan tehtäviä. Puskala sanoo, että myös asiakaspalveluun sekä myynti- ja siivousalalle haetaan tekijöitä.

– Meille voi jättää yleisen hakemuksen, johon voi määritellä, minkälaisista paikoista on kiinnostunut.

Hän myös korostaa, että kesätöitä voi hakea vielä heinäkuussa, sillä yrityksillä saattaa ilmetä tarvetta työntekijöille silloinkin. Puskala sanoo Loimaalla riittäneen aina hyviä tekijöitä, eivätkä paikat ole jääneet täyttämättä.

– Reippaita ja toimeentarttuvia henkilöitä on ollut mukavasti tarjolla, hän kiittelee.