Penkkareita juhlittiin hyvillä mutta haikeilla mielin

0
Lukion penkkaripäivä esitteli tuttuun tapaan monenlaisia elokuvista ja sarjakuvista tunnettuja hahmoja koulujen käytävillä. Abiturientit Vilma Ylitalo ja Ronja Palovaara olivat pukeutuneet Batman-sarjakuvasta tutun Harley Quinnin ja Jokerin näköisiksi. (Kuva: Sari Holappa)

LOIMAA

– Fiilikset on hyvät mutta myös haikeat. Koulu on sitten tässä, abiturientti Aaron Asplund kuvaili tunnelmiaan penkkaripäivänä.

Asukseen hän oli valinnut ystävänsä Ere Kokkosen kanssa Matrix-elokuvasta tutun mustan kokonaisuuden. Vaihtoehtoina olivat olleet myös Star Wars tai Indiana Jones -tyyppiset asut.

– Matrixia ei ole ennen ollut, niin siksi valitsimme nämä, he totesivat.

Asut olivat vaatineet hiukan vaatekaappien penkomista, sillä Asplund oli löytänyt oman takkinsa äitinsä komerosta ja Kokkonen kaverinsa isän. Päivän kohokohdaksi he nimesivät Abi-shown, mutta kuorma-autoajelukin oli odotettu tapahtuma.

BATMANIN arkkivihollista Jokeria esittänyt Ronja Palovaara sanoi puolestaan löytäneen asunsa netistä, samoin kuin Vilma Ylitalo, joka esitti Jokerin liittolaista Harley Quinnia. Lukiotaipaleelta heille on parhaiten jäänyt mieleen vanhojen tanssit. Tulevaisuudensuunnitelmistaan he eivät sen sijaan osanneet vielä sanoa juuri mitään. Ensin edessä on kirjoitukset.

Suunnitelmat olivat auki myös Peppi Pitkätossuksi pukeutuneella Liisi Mäkisellä ja Toy Storyn Jessietä esittäneellä Ella Lehtosella. Molemmille yksi vaihtoehto pääsykokeiden lisäksi oli pitää välivuosi.

– Alasta en osaa sanoa vielä mitään, mutta Loimaalta lähden kuitenkin pois, Lehtonen nauroi.

Penkkaripäivässä heidän mielestään on ehdottoman hauskaa yhdessä tekeminen ja entisissä kouluissa käyminen. Karkkia he sanoivat kuluneen yllättävän paljon.

– Sitä on pitänyt hiukan säästelläkin, että riittää vielä ajelulle.

Päivän kohokohdaksi he nimesivät rekka-ajelun hyytävästä pakkasesta huolimatta.

– Kolme paitaa, kahdet housut, toppatakki, hanskat, he luettelivat vaatekertoja, jotka he aikoivat vetäistä ylleen ennen rekanlavalle nousemista.

Loimaan lukiossa taidettiin nähdä ensimmäistä kertaa Matrix-tieteiselokuvan hahmoja. Näin arvelivat ainakin mustiin pukeutuneet Aaron Asplund ja Ere Kokkonen. (Kuva: Sari Holappa)

 

Peppi Pitkätossu eli Liisi Mäkinen ja Jessie eli Ella Lehtonen sanoivat penkkaripäivän olleen mukavaa yhdessä tekemistä ja olemista. Karkkia oli kulunut yllättävän paljon jo aamupäivän koulukierroksella. (Kuva: Sari Holappa)
Loimaan keskusta raikasi, kun abit soittivat pillejään penkkariajelulla. (Kuva:Sari Holappa)

 

Muumipappakin oli päässyt tänä vuonna kuorma-auton kyytiin. (Kuva: Sari Holappa)