Sarjakärki ei antanut AU:lle mahdollisuuksia

0
Riku Tamminen on iskenyt tällä kaudella jo kahdeksan osumaa. (Kuva: Henrik Siiskonen)

Akaa Futsal – AU Futsal 7–1 (3–0).

Alastaron Urheilijat kärsi lauantaina tappion Akaa Futsalin vieraana. Sarjakärjessä porskuttava Akaa vei sarjapisteet maalilukemin 7–1.

Akaa on ollut vahvassa vireessä alkuvuoden, kun tammikuun aikana se päihitti kaikki sarjan muut Top 5 -joukkueet. Lauantain ottelussa kotijoukkue sai täydellisen alun, kun alastarolaisten pelinavaamisessa nähtiin karmea harhasyöttö. Kotijoukkueen brasilialaisvahvistus Italo ”Bob” Henrique kiitti lahjasta ja ampui pallon tyhjään maaliin, kun peliä oli takana vasta 51 sekuntia.

AU pelasi välillä kovan paineen alla, mutta väläytteli muutaman vastahyökkäyksen voimin. Juuso Loponen oli lähellä tasoittaa pelin, mutta tällä kertaa ylärima oli esteenä. Myös Riku Tamminen ja Tuomas Happonen pääsivät paikoille, mutta yrityksistä puuttui viimeinen terävyys.

Ennätyssuuren yleisön edessä pelanneet isännät iskivät vielä kahdesti ennen taukosummeria, joten tauolle siirryttiin tilanteessa 3–0. Pukukopista Akaa areenan matolle marssi väkevä AU, ainakin muutaman minuutin ajaksi. Heti ensimmäisestä hyökkäyksestä pallo vietiin pilkulle, kun Riku Tammista rikottiin. Maalijyvän tällä kaudella löytänyt ”RT” asettui itse pallon taakse ja ampui pallon varmuudella oikeaan alakulmaan, kun maajoukkuevahti Kasper Kangas aavisti toiseen kulmaan.

Toisen jakson alku oli alastarolaisilla ottelun paras vaihe, mutta se katkesi harmittavaan takaiskuun, kun isäntien serbikonkari Jovan Stankovicin tolppalaukaus kimposi torjuntavalmiudessa olleen AU-veska Petri Niinimäen selän kautta maaliin. Huonoa tuuria huonoon saumaan.

Poissaolojen vuoksi saviseutulaiset olivat liikenteessä vain kahdella kentällisellä pelaajia. AU:lta näyttikin puhti loppuvan Akaan pitäessä kovaa tempoa yllä. Vaikka loppulukemat olivat rumat, alastarolaiset välttivät sellaisen selkäsaunan, jollaisia akaalaiset ovat viime vuosina joukkueelle antaneet.

Alastaron kolmen ottelun vieraskiertue tuli näin päätökseen. Tulevana viikonloppuna AU kohtaa kotiparketillaan Vieska Futsalin. Pistejahti käy kiivaana, sillä panta kaulan ympärillä on kiristynyt tappioputken myötä. Paljon on silti tehtävissä jäljellä olevien kuuden ottelun aikana. AU kohtaa vielä kaikki neljä muuta häntäpään joukkuetta, joten peli on auki ja toivo elää.