Loimaa/Sarka-museo
Heidi Nurminen
Maa- ja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Tuuli Orasmaa aloitti tämän vuoden Sarkasunnuntait. Orasmaan luento pohjautui hänen kirjoittamaansa Maaseudun Tulevaisuus -kirjaan, jonka kantavana teemana on ilmastotoimiin liittyvä kuilu maaseudun ja kaupunkien välillä.
Orasmaa, 31, oli seurannut maatalouden ympäristövaikutuksista käytyä keskustelua ja huomannut, kuinka asian eri osapuolet puhuivat aiheesta ristiriitaisesti, ikään kuin toistensa ohi. Hänen mukaansa uutiset ilmastotoimista tulkitaan maaseudulla syyllistäviksi ja toisaalta maaseudulla ajatellaan, ettei maataloutta ja ruoantuotantoa ymmärretä kaupungeissa.
– Halusin lähteä kohti sitä, miksi ilmastokeskustelu koetaan eri tavalla.
Kirjan hän teki omalla ajallaan ja haastatteli sitä varten hän yli 40 maatalousyrittäjää eri puolilla Suomea vuosina 2021–2022. Hän hyödynsi myös useita asiantuntija- ja tutkijahaastatteluja.
Kirja on herättänyt kiinnostusta, ja Orasmaa onkin päätynyt lukuisiin haastatteluihin ja käynyt luennoimassa monella paikkakunnalla.
Sarka-museossa paikalla oli toistakymmentä aiheesta kiinnostunutta kuulijaa.
Luonnon monimuotoisuuteen liittyvien asioiden parissa työskentelevä Orasmaa on kasvanut Heinolassa kasvinviljelytilalla. Maanviljelystä on hänen suvussaan harjoitettu jo 11 polvessa, joskin nyt Orasmaan vanhemmat ovat vastikään lopettaneet kasvinviljelyn.
Orasmaa myöntää kirjassaan, että hänellä itsellään ei ollut kiinnostusta maatalouteen. Hän on asunut koko aikuisikänsä kaupungissa. Tosin hiljattain hän muutti perheineen Sipooseen maaseutumaisemiin.
Sen sijaan ympäristöasiat ovat olleet Orasmaalle tärkeitä nuoresta asti. Nykymuotoisen eläintuotannon ja turvepeltojen käytön hän soisi loppuvan.
Ristiriitaista olikin, että Orasmaa edusti ympäristötietoista kaupunkilaista lähtiessään haastattelemaan maatalousyrittäjiä. Se oli kuitenkin askel, jonka hän halusi ottaa.
Sarkasunnuntain yleisössä ollut Hanna Kortemaa antoikin positiivista palautetta Orasmaalle siitä, että Orasmaan ympäristömyönteisestä asenteesta huolimatta tämä oli valmis kuuntelemaan viljelijöitä.
– Rohkeasti keskustelemaan lähteminen erimielisten ihmisten kanssa lisää empatiaa ja ymmärrystä, Orasmaa toteaa.
Hän kertoo useimmiten pitäytyneensä kuuntelijan rooliin haastattelujen yhteydessä, mikä vapautti maatalousyrittäjiä kertomaan tuntemuksiaan.
– Ja vaikka tiesin, mikä minusta olisi oikein, usein oikealtakin tuntuvat ratkaisut olivat vaikeita sanoa ääneen, Orasmaa kirjoittaa kirjassaan.
ARVOSTUKSEN kaipuu, kokemus siitä, että ruoantuotantoa ei arvosteta, maatalous on aina syyllinen sekä maaseudun ja kaupungin vastakkainasettelu nousivat esille Orasmaan haastatteluissa.
Orasmaa on sitä mieltä, että toisaalta kyseessä on totuttu, itseään vahvistava tarina, johon ei mahdu uusia näkökulmia.
Myös luennolla päädyttiin siihen tulokseen, että kyseessä on historiasta saakka kasautunut taakka. Aihe vaihtuu, mutta syyllinen pysyy samana, ja se on maatalous. Medialla koetaan tähän olevan iso rooli.
Orasmaan kirjasta käy ilmi, kuinka esimerkiksi ravinnepäästöjä koskeva lehtiartikkeli voidaan kokea maaseudulla syyllistävänä, jos jutussa ei käy selville lainkaan kaupunkien osuus asiaan.
Sivutoimisena karjatilallisena ja maanviljelijänä toimiva Tuomas Lankinen näkee karjatalouden ja nurmen viljelyn lisäämisen hyvänä asiana.
Hän perustelee sitä sillä, että karja on laiduntavaa lajia, joka syö nurmea, mikä on ilmastoa ajatellen positiivinen asia.
– Nurmi sitoo valtavasti hiiltä.
Myös maatalouteen liittyvä valtava byrokratia ja valvonta saivat kritiikkiä yleisöltä. Toisaalta pikkutarkka valvonta nähdään oikeudenmukaisuutta lisäävänä, ja eläinten hyvinvointiin sillä on ollut hyvä vaikutus.
Orasmaan kirjan mukaan osa maatalousyrittäjistä ei ota syyllistämistä henkilökohtaisesti, kun taas toiset ottavat sen raskaammin. Osa jopa pohtii, saako tehdä työtään tai onko oikeutta olla olemassa.
– Kuormitus on niin kovaa, että pienikin pisara riittää lannistamaan, Orasmaa sanoo.
Useat maatalousyrittäjät toivovatkin, että ihmiset tulisivat katsomaan, mitä heidän työnsä on.
RUOANTUOTANTO on välttämätöntä, mutta samaan aikaan maatalous aiheuttaa suuren osan Suomen kasvihuonepäästöistä. Lisäksi ilmastonmuutos on edennyt nopeasti.
– Siirtymä on välttämätön, vaikka se tekisi kipeää. Olisi päästävä kohti kestävää ruoantuotantoa, niin, että siinä olisi jatkumoa sukupolvelta toiselle. Lisäksi se tulisi tehdä siten, että se olisi mahdollisimman oikeudenmukaista.
Mikä sitten olisi oikeudenmukaista? Niin Orasmaa kuin paikalla ollut yleisö olivat sitä mieltä, että ongelma on moniulotteinen.
– Polarisaatio on tosiasia. Helppoa vastausta ei ole, mutta kaikkien tahojen, maanviljelijöiden, teollisuuden, kaupan ja kuluttajan on tehtävä jotain, Hanna Kortemaa sanoo.
Orasmaan mielestä tilanne on tietyllä tapaa epäselvä. Hän haluaa selkeämpiä vastauksia maatalousyrittäjille siitä, mitä pitäisi muuttaa, jotta hidastetaan ilmastonmuutosta.
Orasmaan mukaan yhteinen visio puuttuu ja sellainen pitäisi luoda. Tulisi myös pohtia, miten vähennetään turvepeltojen päästöjä oikeudenmukaisesti ja miten ilmastonmuutoksen aiheuttamiin muutoksiin sopeudutaan. On tehtävä pitkäjänteisiä suunnitelmia siitä, mitä kannattaa viljellä.
Tukipolitiikka ja korvaukset ovat keskeinen tapa auttaa. Myös markkinoilla kaupan vahva valta tulisi saada oikeudenmukaisemmaksi niin, että viljelijällä olisi siinä enemmän valtaa ja mahdollisuus tienata.
Maatalousyrittäjien motivaatio niin työtään kuin ilmasto- ja ympäristöasioita kohtaan tulee säilyttää.
– Mediassa olisi hyvä tuoda esiin ratkaisut ongelmien sijaan. Myös jatkuva kannustus on tärkeää.
TOIVOA ON. Orasmaan mukaan vastakkainasettelu ei ole vain suomalainen ilmiö, vaan sitä esiintyy maailmanlaajuisesti. Hän ei usko, että ruoantuotanto päästettäisiin Suomessa rapautumaan. Myös yleisössä koettiin, että suomalaista ruokaa arvostetaan.
Toimittajana ja sivutoimisena viljelijänä työuransa tehnyt Kari Nummila puhui suomalaisen kauran ja veden puolesta. Hän kuitenkin toteaa asioiden olevan Suomessa hyvin, sillä aavikoituminen ja väestöräjähdys ovat nekin jo tosiasioita maailmalla.
Suomalainen ruoantuotanto on myös osa huoltovarmuutta, ja siitä halutaan pitää kiinni.