”Vaadin toimenpiteitä!”

0
Kuva: LL arkisto.

Joku on ottanut asiakseen valittaa lakkaamatta Korventien hoidosta. Tie on hoidettu niin hyvin, kuin se on mahdollista. Valittajan asiaton kirjoittelu on vahingollista, koko Korvenkylälle.

Kyllä maalla on mukavaa

Ehdotus poliittiseen lakkoiluun: vaalitoimitsijat ja tulosten laskijat. Ei haittaisi meitä taviksia ja luulisi tehoavan hallitukseen…

Meillä on kehittymässä kasvava joukko kansalaisia, jotka mitä todennäköisimmin jäävät monien palvelujen ulkopuolelle. Tuloerot lisääntyvät Suomessa päättäjien hiljaisella hyväksynnällä. Ja palvelut tulevat keskittymään taajamiin, vaikka toisin väitetäänkin ja se lisää kaukana maaseudulla ja kaupungissa asuvien eriarvoisuutta. Mikä taas johtaa syrjäytymiseen ja eriarvoisuuteen, jolloin henkinen pahoinvointi kasvaa. Olemme tulleet myös siihen, että vakituiset työsuhteet ovat nuorille harvinaisempia kun edellisille sukupolville.

Taisto Levo

Haavisto voittakoon numero 10

Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa joka mietti voisiko äänestykset pitää kaupungin keskustassa. Toive olisikin kaupungille; miksi äänestyspaikat eivät voisi olla isommassa paikassa, jonne olisi esteetön kulku, niin autolla sinne ajavilla kuin myös kävellen /rollaattoria tai muuta apuvälinettä käyttäen? Ja olisi kivaa vaihtelua jos äänestysaika alkaisi jo kello 9 välillä eikä vain kello 10 tai 12! Kuten on muissakin paikoissa ollut. Nyt on ollut hankalat kelit myös kaupungilla kulkijoilla, joten keskustasta varmaan löytyisi paikkoja, joihin pääsisi helpommin kulkemaan. Ei ainakaan äänestys jäisi siksi tekemättä että äänestyspaikkaan on esteellistä tulla ja vaikka Hirvikoskella onkin mukava käydä kirjastossa, niin on sielläkin vähän turhan ahtaat paikat käydä äänestämässä ja ajaa pihalle, jota käyttävät myös muut kirjastossa kävijät sekä päiväkodissa olijat!

Lissu

Teiden talvikunnossapidosta valittajat, oikea osoite on Väylävirasto. Jos kyseessä on valtion tie. Sinä, joka valitit Niinimäntien kunnosta, maksat varmaakin tiemaksun osaltasi. Näin ollen tiedät kenelle esität hiekoituspyynnön. Kyseessähän on yksityistie.

Nautitaan talvesta

Loimaan Lehdessä nro 12 sivulla 14 oleva kuva keskustanäkymästä on 1980-luvun alusta tai 1970–80-lukujen taitteesta. Kuvassa näkyy Autotarvikkeen päädyssä Horizonin mainoskyltti sekä 1970-luvun loppupuolen Ford Capri pysäköitynä.

Tarkkasilmäinen lukija

Toisin kuin pääministeri väitti, hallitus haluaa korjata rakenteita ja tämä ei vaikuta kenenkään ansioihin eikä tuloihin! No esim. sain 50e korotuksen eläkkeeseen, samalla sain veron korotuksen ja käteen jäävä eläkkeeni on nyt 20,83 e pienenpi kuin vuonna 2023 – kyllä rakenteisiin vaikuttaminen tuntuu. Pääministeri tason virkamiehen on turha pitää kansalaisia tyhminä ja hölmöinä tavalliset ihmiset osaa matematiikan koska ainoastaan sen hallitsemalla pystyy puolustautumaan virkakoneistoa vastaan. Samaan aikaan on ilmoitettu presidentin palkkion korottamisesta, valtio-omisteisten suuryritysten esim. Fortumin ja Nesteen hallitusjäsenten palkkioiden jopa yli 40% korotuksista. Näillä paikoilla istuvien rakenteita pitäisi korjata. Onko kysytty työn tuloksista jotain, onko asetettu vastuuta vaikka pystyvät hävittämään yhteistä omaisuutta miljardi tolkulla? Kaikeksi huipuksi palkitaan kaiken maailman urhoollisuus ja isänmaallisuus mitalleilla sekä arvonimillä? Kysyn vaan ja vaadin toimenpiteitä!

Tarmo Nurmi