Vanhojen kirjeiden lumo muistui mieleen

0
Arkistokuva: TS/Jane Iltanen

Koska viimeksi olet pidellyt käsissäsi postin kantamaa, käsin kirjoitettua kirjettä? Sellaista, joka ehkä saapui yllätyksenä. Tai sellaista, jonka tietää saapuvan säännöllisesti ja jonka jo odottaa löytyvän postilaatikosta muun postin sekaan piiloutuneena.

Olen viimeksi saanut käsin kirjoitettuja kirjeitä varmaan joskus yli 20 vuotta sitten. Viime viikolla postiluukusta tipahti kirjekuori, jossa osoite oli käsin kirjoitettu. Jotenkin ajattelin sen olevan ensin tervehdys toiselta niistä kahdesta ystävästä, jotka vielä lähettävät säännöllisesti kortteja. Mutta se osoittautuikin erään yhdistyksen jäsenkirjeeksi.

Se oli kuitenkin niin ihanalla tavalla kotikutoinen, että siitä tulivat mieleen vanhat kunnon kirjeenvaihtoajat näin ystävänpäivän alla. Nykyään kun tiedotteet tulevat usein tekstiviestinä tai sähköpostilla.

Aikoinaan olin todella ahkera kirjeiden kirjoittaja, kuten silloin joskus se oli todella tavanomaista. Minulla oli monta kirjeenvaihtokaveria jo alakouluikäisestä yli 20-vuotiaaksi.

Muistan, kuinka tärkeitä ja merkityksellisiä olivat hetket, jolloin tiesi jonkun kirjeenvaihtokavereista lähettävän pian vuorostaan kirjeen. Ja silloin tosiaan jaksoi hyvin odottaa kirjettä, vaikka se ei saapunut hetkessä.

Oli suorastaan ihana ahmia koko kirje heti, kun se oli saapunut. Sitten sitä sai lukea uudelleen palastellen ja ajatuksella. Oli myös kiva ihailla erikoisia, kuviollisia kirjeenvaihtopapereita. Joskus kirjekuoren sisältä löytyi yllätyslahjana pientä krääsää. Minulla onkin vielä iso kasa vanhoja kirjeitä säästössä.

Tänä ystävänpäivänä en saanut yhtään korttia, kirjeistä puhumattakaan. Mutta se on ollut tavallaan huojentavaa, sillä en enää koskaan lähetä kortteja tai kirjeitä. Olen kyllä ostanut käsityöläisiltä ja taiteilijoilta joskus kortteja jemmaan, että jos lähettäisin niitä ystäville ihan vaikka muuten vain.

Arvostan suuresti käsin kirjoitettuja kirjeitä ja sitä, että joku kirjoittaa käsin edes kortin. Kummatkin ovat ystäväpiirissäni nykyään harvinaisuuksia. Toisaalta en näe enää itseäni kirjoittamassa sataa joulukorttia ilman sen kummempaa ajatusta.

Itselleni sopisi mieluummin lähettää muuten vain postikortti, sillä merkkipäivät ja pyhät menevät minulta yleensä nopeasti ja huomaamatta ohitse. Voisin kehitellä mieluummin jonkinlaisen kirjeen, kortin ja käsin kirjoitetun tervehdyksen välimuodon. Onhan käsin kirjoitetussa tervehdyksessä aina jotain todella erityistä, intiimiä ja kaunista.

Nykyisin monesta tuntuu turhauttavalta kirjoittaa kirjettä, koska viestin voi kilauttaa salamannopeasti puhelimella tai tietokoneella, Miksi siis kiikuttaa sellaista postiin erikseen. En näe kuitenkaan huonona asiana, että joku muistaa ”vain” tekstiviestillä, koska tarkoittaahan se sitä, että tämä ihminen on ajatellut sinua edes hieman.

Marianne Rovio