Elämä on yhteinen

0
Mielipiteet Loimaan Lehteen toimitus@loimaanlehti.fi

Me ihmiset katsomme yleensä olevamme muusta eliökunnasta ja jopa koko universumista oma erillinen ainutlaatuinen osamme. Me olemme ylempänä kaikkia muita eliöitä. Periydymme kylläkin alkeismikrobeista, mutta eiväthän esi-isämme voineet sitä tietää. Siksi heidän oli pakko kehittää jotain omaksi taustakseen. Siihen sopi jumaluus. Oli jotain meitä vielä ylempää, jota voitiin kunnioittaa ja palvoa meidän alkunamme.

Niin Napoleon, Stalin kuin Hitlerinkin ovat olleet alkuaan viaton solu, joka on hedelmöitetty. Me kaikki olemme tavallaan samalla linjalla samaa perua, vain kaksi eri sukupuolta olevaa imettäväistä ovat antaneet meille kaiken mitä meillä on. He ovat antaneet sen sukupolvien takaa; vähintään yksi sadasosa jokaisesta meistä on kotoisin Neandertalilaisiksi nimetyistä ihmisistä.

Miksi meillä on rasismia: ei ainakaan alkuperäisen perimän vuoksi, sillä siinä olemme äärimmäisen tasa-arvoisia. Kaikki syrjintä tulee kulttuurisesti vain meidän omien etujemme, himojemme, ahneuden ja typeryytemme vuoksi. Siihen vastatessa koulutus on kaiken alku. Vain tieto voi antaa nykyihmiselle jotain mitä kutsumme ”ihmisarvoksi”.

Miksi kissa syö hiiriä? No yksinkertaisesti elääkseen! Kaikki ”luomakunnassa” syövät ja toimivat elääkseen ja erityisesti lisääntyäkseen sen mukaisesti. On vain yksi poikkeus: ME.

Me toimimme järjestyksen vastaisesti ottamalla kaikista muista ja koko ympäristöstämme enemmän kuin on tarpeen elää ja lisääntyä ympäristön tarjoamien varojen puitteissa. Kun kissa on syönyt saalistamansa hiiren, se ei lähde kokoamaan uusia hiiriä holviin ja varjelemaan niitä toisilta kissoilta.

Mutta sota? Alusta alkaen kaikki eliöt ovat käyneet kamppailua oman olemassaolonsa puolesta. Jokaisella on täytynyt olla elinpiiri, johon on sopeudeuttava ja jota on jollakin tavalla puolustettava viereisiä eliöitä vastaan. Toisaalta meillä miljardeista miljardeja esimerkkejä siitä, miten eliöt ovat hyödyntäneet naapuruuttaan. Meille kai läheisimpiä ovat sienet, jotka ovat maaperän valtiaat ja joita ilman mekään emme voisi elää. Ei tatti ole männyn juurella vaan juuristossa.

Ei ole ”luontoa”! Me olemme muiden eläinten, kasvien, alkueläinten ja maaperän kanssa yhteisö, jonka tasapainoinen miljoonien vuosien välillä katastrofien värittämä kehitys eteenpäin (tai tuhoon) on uhattuna yhden olion vuoksi. Meidän, jotka himoitsimme vain kasvua. Kysymys on poliitikoille: milloin kasvu loppuu ja mikä riittää? Mikä on kasvun raja? Mikä on hyvä ja millainen on hyvä elämä kaikelle, minkä näemme ympärillämme.

Jari Niemelä

P.S. Jäi mainitsematta vähintään kaksi diktaattoria. Yksi paha: Putin. Yksi hyvä: kissa Samu.