Alastaro
-Kaksi sanaa, ehdoton ei, Aira Lahti sanoo Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varhan suunnitelmista sulkea Alastaron terveysasema.
Mukana matkassa oleva Veli Räisänen pitää ajatusta täysin hulluna, sillä matkat palveluihin pitenevät.
-Tilatkin jää tyhjilleen, kauheaa tuhlausta sekin.
Tämä on tällaista tulonsiirtoa vaan, Aira Lahti puhisee.
-Ja historian toistamista. Kohta tullaan taas takaisin vanhaan malliin ja se vasta maksaa, hän selittää ja vertaa hyvinvointialueiden palvelujen muutoksia ”Posti-Itella-Posti-sekoiluun”.
-Mitä siinäkin maksoivat jo pelkät logojen muutokset, miljoonia varmaan.
Häntä harmittaa, että asioita ei tunnuta ajattelevan pidemmällä tähtäyksellä.
-On ollut iät ja ajat tiedossa, että vanhusväestön määrä lisääntyy. Mitään ei ole tehty, suljettu laitoksia vaan. Vanhukset ovat kotona ja ties missä kunnossa.
Ratkaisu olisi hänen mukaansa ollut nostaa jo kauan sitten sairaanhoitajien palkkoja.
-Nyt hallintopuoli on järkyttävän iso, hän arvioi ja luettelee titteleitä aimo joukon ”ties mistä piiripäälliköistä” lähtien.
-Sieltä kortistoon tai vielä parempi, työhön hoitajaksi.
-Kohta vanhukset eivät saa mistään hoitoa, mökkireissulla naapurikunta Huittisista Alastarolle tullut Ari Suominen arvaa hyvinvointialueiden kehityksen suuntaa.
-Eikä kyytiä saa mistään.
Hänen mielestään hoito tarvitaan lähelle ja hänkin näkee, että alueilla on liian paljon johtoihmisiä ja ”ylimääräisistä duuneista” sopisi karsia.
-Mitä alueilla tehtiin ensimmäiseksi? Korotettiin omia palkkoja, hän tuhahtaa.
-Tosi kurja juttu, Soile Laaksonen harmittelee uutista suunnitelmista sulkea terveysasema.
Kauppoja on onneksi vielä ja pankkikin, mutta aseman sulkeminen heikentää palveluja entisestään, hän miettii.
-Kuka nyt muuttaisi Alastarolle, kun yläkoulukin lähti. Eivät lapsiperheet ainakaan.
Kun matka terveyspalveluihin kasvaa, joillekin se kasvaa vielä enemmän – miten onnistuu kulkeminen?
-Alastaro on aika laaja, hän pohtii ja huolehtii, että kun monille vanhoille ihmisille on ollut työlästä päästä Alastarollekaan, niin miten he pääsevät kauemmas palveluihin.
Huokaus. Se kuuluu ensimmäisenä Matti Leinon suusta, kun häneltä kysyy kaupan edessä mielipidettä Varhan suunnitelmista.
-Minulla on auto ja ajokortti, se vanhusväestö tässä ongelmallinen on, hän pohtii ja sanoo pilke silmäkulmassa, että siis se vielä vanhempi väestö kuin hän.
Lapsiperheillä on autot käytössä, hän luettelee, mutta vanhoille mammoille ja papoille hän ei keksi muuta avuksi kuin taksin.
-Joku pieni linja-auto voisi täältä säännöllisesti lähteä ja viedä monta kerralla, hän pohtii kuljetusongelmaan ratkaisua.
Hän arvelee, että Alastaron terveysasemalla on jo pitkään ollut hiljaista, sillä siltä se on ohi mennessä näyttänyt.
-No, taitaa olla isommissakin paikoissa lääkäripulaa.
Onni Ärling soimaa huonoja julkisia kulkuyhteyksiä, jotka ovat koulukyytien loppumisen vuoksi kesäisin vielä tavallistakin huonompia.
-Pienet kunnat kuolee vaan.
-Ei sitä auttas lopettaa, Mauno Ketonen sanoo, mutta ei suunnitelmia terveysaseman sulkemista osaa yllätyksenäkään pitää.
– Joka paikassa niitä lopetetaan.
Hän pyrkii käyttämään paikallisia palveluita, mutta palvelut vähenevät koko ajan.
-Eikä niitä ainakaan tämän takia lisää tule.
Samoin Janne Sulonen harmittelee ”kurjantuntuisten” sulkemissuunnitelmien vaikutuksia.
Kun julkisia palveluita heikennetään, myös muut palvelut kärsivät.
-Miten käy apteekin, hän pohtii ja arvelee, että kyllä muuttoliike jatkossa suuntautuu johonkin muuhun kuntaan.
Olli Eleinen harmittelee sulkusuunnitelmaa, mutta toteaa, että paljon sairauksien takia joutuu hän ja monet muut Alastaroltakin jo nyt käymään Loimaalla saakka.
Kulkeminen on kallista, hän pohtii.
-Kun ei ole omaa autoa, niin pitää käyttää usein taksia. Kela maksaa siitä sentään osan, mutta vaan osan.
-Ei ole hyvä idea, Tuija Vatka sanoo sulkemissuunnitelmasta ja kertoo kiinnittäneensä huomiota jo siihen, että terveysasemien käyntimääriä oli käytetty päätösten taustana.
-Miten voisikaan olla käyntejä, jos on vaan joskus auki?
Hän summaa suunnitelmien vaikutuksen niin, että mitä vanhempi, sitä vaikeampaa ja kulkeminen on kallista, oli oma auto tai kulki sitten taksilla.
-Ei se ainakaan ilmaista ole.
Haluatko lähettää jotain terveisiä Varhalle?
-En taida viittiä, hän virnistää.